Siirry pääsisältöön

Back tåo business

Ensimmäinen työpäivä 11 kuukauteen on nyt onnellisesti ohi ja istun sohvalla yrittäen pitää silmät auki. Elimistö taitaa olla hiukan järkyttynyt, kun sen piti tottumattomana tavallista aikaisemmin ja vielä kellon soittoon.

Ensimmäinen uusi asia oli työmatka. Se sujui matkan varrella olevista tietöistä huolimatta noin 20  minuutissa. Pääsin myös kortillani autotalliin ja löysin autopaikan. Ensimmäinen rasti suoritettu. Onnekseni kollegani osui talliin yhtä aikaa ja opasti uusiin tiloihimme. Check.

Sitten alkoikin mieltäni kovasti lämmittänyt osuus. Tilassa odotti Tervetuloa Kristiina -tervehdys ilmapallojen kera. Eikä tässä vielä kaikki. Sain kohottaa maljan (tai kaksi) työkavereitteni kanssa. Voiko työt paremmin aloittaa?

Piti aloittaa pehmeästi ilman palavereita, mutta niin vain tuli istuttua neljässä. Kaikki olivat hyviä perehdyttäjiä ja pikku hiljaa asiat alkoivat palata mieleen. Jo nyt tuli selväksi, että työajan pitäminen sovitussa on haasteellista. Joka päivälle, perjantaita lukuunottamatta, on tiedossa työlleni tärkeitä palavereita.

Kolmen aikaan alkoi silmää painaa ja tulkitsin sen johtuvan ennen kaikkea korkeasta adrenaliinitasosta kaiken uuden edessä. Aviomies kehotti ottamaan päivällä pienen, rauhoittavan lepohetken, mutta en malttanut. Onneksi kotona odotti koira jalat ristissä ja pakotti heti reippaalle lenkille. Viisaasti jätin koneen töihin, että ei tule ylivoimaista houkutusta avata sitä.

Lääkärinikin soitti iltapäivällä kontrollilabrojen tulokset. Kaikki arvot sydän arvoja lukuunottamatta olivat hyvät. Erityisesti oli hienoa, kun hän sanoi hematologisten arvojen olevan ihan puhtaat. Se on niin loistavaa. Nyt pitäisi aloittaa opintoihin liittyvän oppimistehtävän kirjoittaminen. Ihan kivaa. Huomenna on taas uusi päivä ja uudet kujeet.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mitä eroa on pohjalaisella naisella ja terroristillä?

No, terroristin kanssa voi neuvotella. Ajattelin kirjoittaa jotain Naistenpäivän kunniaksi ja sitähän ei voi tehdä ilman viittauksia omiin juuriinsa. Pitäisi varmaan kirjoittaa tärkeistä asioista, kuten lapsiavioliitoista, ihmiskaupasta, tyttöjen kouluttamista, perheväkivallan uhreista jne., mutta päätin ottaa henkilökohtaisemman näkökulman. Jotenkin tämä elämänvaihe on sellainen, että en nyt kestä ahdistavia ja raskaita aiheita. Jatkan siis pohjalaisuuden teemalla, koska se on niin voimakkaasti leimannut omaa elämääni naisena.   Perheessämme oli kolme tytärtä, joista minä olen keskimmäinen. Isäni sanoi, että neljän naisen kanssa pärjää, kun pitää lompsan auki ja suun kiinni. Hän kyllä piti hyvin periaatteestaan kiinni. Aina, kun käväisin liikkeessämme, laittoi hän käden takataskussa olevalle lompakolle ja kysyi "Paljonko?". Sanotaan, että isän tapa kohdata tyttärensä, muovaa eniten itsetuntoa. Kyllä sinä olet fiksu tyttö ja pärjäät varmasti elämässä. Ei sinusta koskaan...

Asiakaskokemuksia Valiolta ja leffoista

Hyvä asiakaskokemus Perheeni suosikkijuusto on Oltermanni. Sen säilyttäminen ilmatiiviisti on aina ollut haaste. Muistin, että joskus oli myynnissä erikoiseriä juustoja pyöreässä muovirasiassa. Laitoin Valiolle palautetta, että toivoisin niitä jälleen myyntiin tai muuta vinkkiä säilytykseen. Muissa juustoissa on mm. näppärä tarra sulkemiseen. Meni kolme päivää ja postilaatikossa oli näppärä muovikansi. Loistavaa ja nopeaa reagointia pulmaani.  Oscarin arvoisen elokuvan etsintää Olen taas kuluttanut Finnkinon penkkejä parin leffan verran. Ensin kävin katsomassa Talvisen tarinan, joka on maaginen aikuisten satu. Kuten sadussa aina, tässäkin hyvä voittaa pahan. Pisteitä tulee aina automaattisesti kaikille New Yorkiin sijoittuvile leffoille.  Eilen kävin katsomassa The Monuments Menin. Olin odottanut sitä kovasti nähtyäni trailerin useasti. Ja tietysti George Clooneyta katsoisi pari tuntia mukavassa penkissä karkkeja syöden vaikka still-kuvana. Elokuva ei saanut hyviä arvosteluita...

Kaljun elämää

Pelästyn edelleen, kun satun kulkemaan peilin ohi. Olen unohtanut, että eihän minulla olekaan hiuksia. Puoli päätä on jo ihan ok, mutta takaosassa on edelleen musta, ruma sänki. Jos en olisi ajellut hiuksiani, olisi minulla varmaan enää takaraivolla hiukset. Suvun kesken minulla olisi ns. Pentti-vaarin hiusmalli. Pari viikkoa olen harjoitellut trikoopipojen, huivien ja peruukin kanssa. Sekä kotona suurimman osan aikaa ilman mitään. Tuntuu, että perhekin on jo tottunut siihen. Tuntuisi tyhmältä olla pipo päässä kotona lämpiminä päivinä. Olin käymässä Stockalla peruukki päässä ja itse peruukkiin tottui nopeasti, mutta en peilikuvaani. Peruukin malli on ihan ok, mutta se loistaa kilometrin päähän epäluonnollisella kiillollaan 'Hei, olen peruukki'. Ehkä täytyy tutkailla vaihtoehtoja, jos löytyisi joku ei niin kiiltävä. Olen ollut pari iltaa, erityisesti iltaa, melko pirteä ja jaksanut käydä jopa asioilla. Sitä ennen olen kyllä ottanut parin tunnin päiväunet. Syöminen on edelleen su...