Siirry pääsisältöön

Uuteen nousuun

Nyt alkaa elämä taas maistua elämältä, kun penisilliini on nujertanut taudin. Pääsen taas kuntoilemaan ja rakentamaan kuntoa kohti työkestävyyttä. Erityisen iloinen olen, että jaksoin juuri kiertää koiran kanssa Lehtisaaren. Viime viikolla piti kääntyä takaisin, vaikka uhosinkin tyttärelle jaksavani. Hän ehkä tuntee äitinsä paremmin ja huolehtii kovasti. Tuntuu usein, että hän on äiti ja minä lapsi.

Perjantaina olin tapaamassa työterveyslääkäri Leifiä, joka on ihana tyyppi. Hän osaa niin ottaa ihmisen kokonaisvaltaisesti. En ole pelkkä diagnoosirykelmä. Hän oli niin onnellinen puolestani kantasolusiirron onnistumisesta ja laittoi käden sydämelleen.

Kovasti pohdimme fiksuinta jatkoa. Kerroin, että vastaanotolle tullessani jo pelkkä autotallista tuleminen vaati pari hengähdystaukoa ja, että aamupäivän asioinnilla käyminen vaatii iltapäiväunet. Vaa`an toisessa kupissa on halu tehdä töitä ja olla osa työyhteisöä tehden jotain järkevää ja tuloksellista. Kardiologin tapaaminen on harmillisesti vasta joulun välipäivinä, joten sen tulokset sydämen tilasta eivät ole vielä käytettävissä.

Päädyimme siihen, että sairaslomaa jatketaan tammikuun loppupuolelle ja sitten alottaisin työt osapäiväisenä. Minusta se kuulostaa järkevältä ja realistiselta ja aviomieskin peukuttaa.

Tykkään kovasti joulun odotuksesta ja erityisesti joulukonserteista. Tänä vuonna olen päässyt nauttimaan kolmesta ihanasta konsertista. Näistä suosikkini oli Club for Fiven konsertti ja tunnelmallisin esitys oli Pepe Willbergin Oi, Jouluyö Mikael Agricolan kirkossa. Käytiin myös tyttären kanssa Ultra Bran konsertissa ja olihan se hyvä.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mitä eroa on pohjalaisella naisella ja terroristillä?

No, terroristin kanssa voi neuvotella. Ajattelin kirjoittaa jotain Naistenpäivän kunniaksi ja sitähän ei voi tehdä ilman viittauksia omiin juuriinsa. Pitäisi varmaan kirjoittaa tärkeistä asioista, kuten lapsiavioliitoista, ihmiskaupasta, tyttöjen kouluttamista, perheväkivallan uhreista jne., mutta päätin ottaa henkilökohtaisemman näkökulman. Jotenkin tämä elämänvaihe on sellainen, että en nyt kestä ahdistavia ja raskaita aiheita. Jatkan siis pohjalaisuuden teemalla, koska se on niin voimakkaasti leimannut omaa elämääni naisena.   Perheessämme oli kolme tytärtä, joista minä olen keskimmäinen. Isäni sanoi, että neljän naisen kanssa pärjää, kun pitää lompsan auki ja suun kiinni. Hän kyllä piti hyvin periaatteestaan kiinni. Aina, kun käväisin liikkeessämme, laittoi hän käden takataskussa olevalle lompakolle ja kysyi "Paljonko?". Sanotaan, että isän tapa kohdata tyttärensä, muovaa eniten itsetuntoa. Kyllä sinä olet fiksu tyttö ja pärjäät varmasti elämässä. Ei sinusta koskaan...

Asiakaskokemuksia Valiolta ja leffoista

Hyvä asiakaskokemus Perheeni suosikkijuusto on Oltermanni. Sen säilyttäminen ilmatiiviisti on aina ollut haaste. Muistin, että joskus oli myynnissä erikoiseriä juustoja pyöreässä muovirasiassa. Laitoin Valiolle palautetta, että toivoisin niitä jälleen myyntiin tai muuta vinkkiä säilytykseen. Muissa juustoissa on mm. näppärä tarra sulkemiseen. Meni kolme päivää ja postilaatikossa oli näppärä muovikansi. Loistavaa ja nopeaa reagointia pulmaani.  Oscarin arvoisen elokuvan etsintää Olen taas kuluttanut Finnkinon penkkejä parin leffan verran. Ensin kävin katsomassa Talvisen tarinan, joka on maaginen aikuisten satu. Kuten sadussa aina, tässäkin hyvä voittaa pahan. Pisteitä tulee aina automaattisesti kaikille New Yorkiin sijoittuvile leffoille.  Eilen kävin katsomassa The Monuments Menin. Olin odottanut sitä kovasti nähtyäni trailerin useasti. Ja tietysti George Clooneyta katsoisi pari tuntia mukavassa penkissä karkkeja syöden vaikka still-kuvana. Elokuva ei saanut hyviä arvosteluita...

Kaljun elämää

Pelästyn edelleen, kun satun kulkemaan peilin ohi. Olen unohtanut, että eihän minulla olekaan hiuksia. Puoli päätä on jo ihan ok, mutta takaosassa on edelleen musta, ruma sänki. Jos en olisi ajellut hiuksiani, olisi minulla varmaan enää takaraivolla hiukset. Suvun kesken minulla olisi ns. Pentti-vaarin hiusmalli. Pari viikkoa olen harjoitellut trikoopipojen, huivien ja peruukin kanssa. Sekä kotona suurimman osan aikaa ilman mitään. Tuntuu, että perhekin on jo tottunut siihen. Tuntuisi tyhmältä olla pipo päässä kotona lämpiminä päivinä. Olin käymässä Stockalla peruukki päässä ja itse peruukkiin tottui nopeasti, mutta en peilikuvaani. Peruukin malli on ihan ok, mutta se loistaa kilometrin päähän epäluonnollisella kiillollaan 'Hei, olen peruukki'. Ehkä täytyy tutkailla vaihtoehtoja, jos löytyisi joku ei niin kiiltävä. Olen ollut pari iltaa, erityisesti iltaa, melko pirteä ja jaksanut käydä jopa asioilla. Sitä ennen olen kyllä ottanut parin tunnin päiväunet. Syöminen on edelleen su...