Aamulla herätessä luulin jo elämän helpottavan, kun olo oli jo parempi. Eilen olin vielä niin kipeä, että piti pyytää tytärtä apuun, kun ei vain jaksanut hoitaa paria pakollista asiaa.
Tänään sitten jysähti ja oltiin jo lähellä suurta surua. Koiramme on ollut hiukan vatsavaivainen koko viikon ja oletimme sen olevan muuttostressiä. Yöllä alkoi oksentelu ja ripulointi. Aamulla olin asioilla ja kotiin tullessa odotti useita yllätyksiä eri huoneissa. Iltapäivällä tahti kiihtyi ja ripulit muuttuivat verisiksi. Onneksi pääsimme eläinlääkäriin ylimääräisinä asiakkaina.
Caran syke oli huimat 180, joka kertoo kuulemma kivusta. Oma sydänkin veti varmaan samoilla lukemilla. Labrat osoittivat runsaasta nestehukasta. Nopeasti tiputukseen ja suoneen nestettä, antibioottia ja kipulääkettä. Lääkäri kertoi tilanteen olevan hyvin vakava. Diagnoosi on todennäköisesti verinen suolistotulehdus, joka hoitamattomana johtaa nopeasti kuolemaan. Toinen vaihtoehto on haimatulehdus. Oli se rankka hetki, mutta onneksi saatiin Cara nopeasti hyvään hoitoon.
Kolmen tunnin tiputuksen jälkeen Cara pääsi yöksi kotiin. Ensimmäinen vaihtoehto oli nimittäin tehohoito jossain muualla. Aamulla mennään taas tiputukseen ja sen jälkeen jatketaan lääkehoitoa suun kautta.
Caran emäntä asuu Oulussa ja oli tietenkin siellä ihan onneton. Ihme, ettei hypännyt ensimmäiseen koneeseen. Itselläkin ehti tulla monta ajatusta. Moitin itseäni, kun näissä muutto- ja sairastelutouhuissa koiran ulkoilutus oli välillä aika pakkopullaa. Cara on kohta kymmenen ja toivottavasti saamme tehdä vielä yhdessä monia lenkkejä.
Nyt on Tiinalla väsy ja toivon, että elämä palaisi taas tuttuihin uomiinsa.
Kommentit
Lähetä kommentti