Siirry pääsisältöön

Ja niin joulu joutui jo Heinolaankin

Ihana hetki rauhoittua ennen joulun hulinoita. Istun nauttimassa kupillista kahvia paholaisen kakun kanssa. Ulkona on alkanut luvattu lumipyry ja seuraan ulkona talimakkarassa ja lukuisilla lintulaudoilla herkuttelevia pikkulintuja. Lohipiirakka kypsyy uunissa ja vielä tekmättä on lasimestarin lohi ja sienisalaatti. Rauhassa kiirehtimättä.

Kuusikin odottaa jo komeana ja tuuheana tänään saapuvia koristelijoita. Kuusi vol. 2. Ensimmäinen oli jo sisällä, mutta kiltisti aviomies lähti sahaamaan uutta, kun oksat eivät jaksaneet kannatella koristeita. Yleensä en kommentoi miehen valisemia kuusia. Jokainen on näinä mökillä vietetyistä 17 vuodesta tuonut joulutunnelman. Ja vain kerran kuusi on kaatunut. Se sattui sinä jouluna, kun kuopus vietti vaihtarivuotta Argentiinassa ja hänelle ei saanut lähettää tunnelmallisia joulukuvia. Kuva kaatuneesta kuusesta uskallettiin lähettää.

Tänä vuonna meitä on toistakymmentä viettämässä joulua ja tuntuu mukavalta, kun joulun vietto täällä on tyttärillekin tärkeää. Joulupukista ei ole vielä tietoa, kun Vilda-vauva ei siitä vielä ymmärrä ja muita pukkiin uskovia ei enää ole itseni lisäksi. Nyt joulupukki voi rauhassa unohtaa vaatteensa pesuhuoneeseen lasten löydettäviksi.

Tykkään joulusta ja joulun laittamisesta. Onneksi se on koko perheen homma ja siksi stressiä ei kasaannut yhdelle. Hommat hoituvat huomaamatta. Joulu on myös tunteiden aikaan. Kuulin juuri radiosta viisaita ajatuksia. Joulu ei ole vain tämän vuoden tapahtumat. Joulu on aina kertymä menneistä jouluista. Muistamme ihmisiä, jotka eivät enää vietä fyysisesti joulua kanssamme. Itse kaipaan eniten omaa isääni, joka oli jouluihminen. Muistoissa parhaat joulut olivat vanhempien mökillä. Isä viritti ulos paljon lyhtyjä ja kynttilöitä. Polku saunasta avannolle oli reunustettu kynttilöin. Siinä suhteessa olen saanut samanlaisen aviomiehen. Ulos on viritetty valtava määrä valoja ja illalla syttyvät monet lyhdyt luomaan tunnelmaa saunareissulle.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mitä eroa on pohjalaisella naisella ja terroristillä?

No, terroristin kanssa voi neuvotella. Ajattelin kirjoittaa jotain Naistenpäivän kunniaksi ja sitähän ei voi tehdä ilman viittauksia omiin juuriinsa. Pitäisi varmaan kirjoittaa tärkeistä asioista, kuten lapsiavioliitoista, ihmiskaupasta, tyttöjen kouluttamista, perheväkivallan uhreista jne., mutta päätin ottaa henkilökohtaisemman näkökulman. Jotenkin tämä elämänvaihe on sellainen, että en nyt kestä ahdistavia ja raskaita aiheita. Jatkan siis pohjalaisuuden teemalla, koska se on niin voimakkaasti leimannut omaa elämääni naisena.   Perheessämme oli kolme tytärtä, joista minä olen keskimmäinen. Isäni sanoi, että neljän naisen kanssa pärjää, kun pitää lompsan auki ja suun kiinni. Hän kyllä piti hyvin periaatteestaan kiinni. Aina, kun käväisin liikkeessämme, laittoi hän käden takataskussa olevalle lompakolle ja kysyi "Paljonko?". Sanotaan, että isän tapa kohdata tyttärensä, muovaa eniten itsetuntoa. Kyllä sinä olet fiksu tyttö ja pärjäät varmasti elämässä. Ei sinusta koskaan...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Asiakaskokemuksia Valiolta ja leffoista

Hyvä asiakaskokemus Perheeni suosikkijuusto on Oltermanni. Sen säilyttäminen ilmatiiviisti on aina ollut haaste. Muistin, että joskus oli myynnissä erikoiseriä juustoja pyöreässä muovirasiassa. Laitoin Valiolle palautetta, että toivoisin niitä jälleen myyntiin tai muuta vinkkiä säilytykseen. Muissa juustoissa on mm. näppärä tarra sulkemiseen. Meni kolme päivää ja postilaatikossa oli näppärä muovikansi. Loistavaa ja nopeaa reagointia pulmaani.  Oscarin arvoisen elokuvan etsintää Olen taas kuluttanut Finnkinon penkkejä parin leffan verran. Ensin kävin katsomassa Talvisen tarinan, joka on maaginen aikuisten satu. Kuten sadussa aina, tässäkin hyvä voittaa pahan. Pisteitä tulee aina automaattisesti kaikille New Yorkiin sijoittuvile leffoille.  Eilen kävin katsomassa The Monuments Menin. Olin odottanut sitä kovasti nähtyäni trailerin useasti. Ja tietysti George Clooneyta katsoisi pari tuntia mukavassa penkissä karkkeja syöden vaikka still-kuvana. Elokuva ei saanut hyviä arvosteluita...
1 kommentti
Lue lisää

Kaljun elämää

Pelästyn edelleen, kun satun kulkemaan peilin ohi. Olen unohtanut, että eihän minulla olekaan hiuksia. Puoli päätä on jo ihan ok, mutta takaosassa on edelleen musta, ruma sänki. Jos en olisi ajellut hiuksiani, olisi minulla varmaan enää takaraivolla hiukset. Suvun kesken minulla olisi ns. Pentti-vaarin hiusmalli. Pari viikkoa olen harjoitellut trikoopipojen, huivien ja peruukin kanssa. Sekä kotona suurimman osan aikaa ilman mitään. Tuntuu, että perhekin on jo tottunut siihen. Tuntuisi tyhmältä olla pipo päässä kotona lämpiminä päivinä. Olin käymässä Stockalla peruukki päässä ja itse peruukkiin tottui nopeasti, mutta en peilikuvaani. Peruukin malli on ihan ok, mutta se loistaa kilometrin päähän epäluonnollisella kiillollaan 'Hei, olen peruukki'. Ehkä täytyy tutkailla vaihtoehtoja, jos löytyisi joku ei niin kiiltävä. Olen ollut pari iltaa, erityisesti iltaa, melko pirteä ja jaksanut käydä jopa asioilla. Sitä ennen olen kyllä ottanut parin tunnin päiväunet. Syöminen on edelleen su...
Lähetä kommentti
Lue lisää