Siirry pääsisältöön

Lost and found

Tänään tuli vahingossa urheiltua vähän liikaa ja oli lähellä, että voimat olisivat loppuneet keskelle ryteikköä. Lähdin ulkoiluttamaan koiraamme ja poikkesin mukavalle metsätielle. Pian olinkin saaren toisella reunalla entisellä suosikkireitilläni. Oli ihanaa taas kävellä tuttua rantareittiä.
Saavutin tontin, josta johti leveä tie mökillemme. Päätin kuitenkin näppärästi oikaista ja se meinasi koitua kohtaloksi. Taivalsin koko saaren läpi hankalassa ryteikössä. Onneksi on google maps ja suunta säilyi jotenkin. Koirakin oli selvästi hajulla, missä koti on. Nyt se on niin väsynyt, että ei ole juurikaan liikahtanut tuosta takan edestä.
Tuollaista se on elämäkin. Välillä mennään helppoja valmiiksi muokattuja reittejä maisemia ihaillen. Kiivetään ylös kukkuloille ja nautitaan hienoista näköaloista. Sitten on niitä hetkiä, kun ollaan ihan hukassa ja poikki. Kaikki ympärillä on vaikeakulkuista, äärimmäistä ponnistelua vaativaa maastoa. Suunta on hukassa ja tuntuu, että en ikinä löydä lämpimään kotiin, turvaan. 

Onneksi meillä on niitä, jotka tallaavat polkua edessämme, tuuppaavat takapuolesta ylämäessä ja 
auttavat suunnan löytymisessä. Välillä saa levätä ystävyydessä, että taas jaksaa taivaltaa. Eksyessä kokee samoja tunteita kuin sairastaessa; pelkoa, epätoivoa ja väsymystä. Kotiin selviytyessä taas tulee niitä positiivisempia tunteita. Tuostakin ryteiköstä selvittiin. Selviän seuraavastakin. Olen kotona ja juuri nyt saunanraikkaana ja levänneenä olen valmis uusiin seikkauluihin.

Jäi reissusta muutakin hyvää. Ekologisesti kannoin ylimääräisenä painona koko matkan hupussani ainakin kilon verran kantarelleja. Harmittaa, että metsään jäi vielä toinen mokoma.
Syksy on todella saapunut Heinolaan ja puut ovat jo pääosin luovuttaneet lehtensä. Päivän reissulla näin useita muuttolintujen lentueita ja tuli niin haikea olo. Ensi kevääseen ja kesään on niin pitkältä tuntuva aika ja sydämeni ei tykkää pakkasista ja tuulista. Ja mieli ei tykkää jatkuvasta pimeydestä. Siitä ei kyllä voi tykätä kukaan. Kalenterista voisi poistaa marraskuun.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mitä eroa on pohjalaisella naisella ja terroristillä?

No, terroristin kanssa voi neuvotella. Ajattelin kirjoittaa jotain Naistenpäivän kunniaksi ja sitähän ei voi tehdä ilman viittauksia omiin juuriinsa. Pitäisi varmaan kirjoittaa tärkeistä asioista, kuten lapsiavioliitoista, ihmiskaupasta, tyttöjen kouluttamista, perheväkivallan uhreista jne., mutta päätin ottaa henkilökohtaisemman näkökulman. Jotenkin tämä elämänvaihe on sellainen, että en nyt kestä ahdistavia ja raskaita aiheita. Jatkan siis pohjalaisuuden teemalla, koska se on niin voimakkaasti leimannut omaa elämääni naisena.   Perheessämme oli kolme tytärtä, joista minä olen keskimmäinen. Isäni sanoi, että neljän naisen kanssa pärjää, kun pitää lompsan auki ja suun kiinni. Hän kyllä piti hyvin periaatteestaan kiinni. Aina, kun käväisin liikkeessämme, laittoi hän käden takataskussa olevalle lompakolle ja kysyi "Paljonko?". Sanotaan, että isän tapa kohdata tyttärensä, muovaa eniten itsetuntoa. Kyllä sinä olet fiksu tyttö ja pärjäät varmasti elämässä. Ei sinusta koskaan...

Asiakaskokemuksia Valiolta ja leffoista

Hyvä asiakaskokemus Perheeni suosikkijuusto on Oltermanni. Sen säilyttäminen ilmatiiviisti on aina ollut haaste. Muistin, että joskus oli myynnissä erikoiseriä juustoja pyöreässä muovirasiassa. Laitoin Valiolle palautetta, että toivoisin niitä jälleen myyntiin tai muuta vinkkiä säilytykseen. Muissa juustoissa on mm. näppärä tarra sulkemiseen. Meni kolme päivää ja postilaatikossa oli näppärä muovikansi. Loistavaa ja nopeaa reagointia pulmaani.  Oscarin arvoisen elokuvan etsintää Olen taas kuluttanut Finnkinon penkkejä parin leffan verran. Ensin kävin katsomassa Talvisen tarinan, joka on maaginen aikuisten satu. Kuten sadussa aina, tässäkin hyvä voittaa pahan. Pisteitä tulee aina automaattisesti kaikille New Yorkiin sijoittuvile leffoille.  Eilen kävin katsomassa The Monuments Menin. Olin odottanut sitä kovasti nähtyäni trailerin useasti. Ja tietysti George Clooneyta katsoisi pari tuntia mukavassa penkissä karkkeja syöden vaikka still-kuvana. Elokuva ei saanut hyviä arvosteluita...

Kaljun elämää

Pelästyn edelleen, kun satun kulkemaan peilin ohi. Olen unohtanut, että eihän minulla olekaan hiuksia. Puoli päätä on jo ihan ok, mutta takaosassa on edelleen musta, ruma sänki. Jos en olisi ajellut hiuksiani, olisi minulla varmaan enää takaraivolla hiukset. Suvun kesken minulla olisi ns. Pentti-vaarin hiusmalli. Pari viikkoa olen harjoitellut trikoopipojen, huivien ja peruukin kanssa. Sekä kotona suurimman osan aikaa ilman mitään. Tuntuu, että perhekin on jo tottunut siihen. Tuntuisi tyhmältä olla pipo päässä kotona lämpiminä päivinä. Olin käymässä Stockalla peruukki päässä ja itse peruukkiin tottui nopeasti, mutta en peilikuvaani. Peruukin malli on ihan ok, mutta se loistaa kilometrin päähän epäluonnollisella kiillollaan 'Hei, olen peruukki'. Ehkä täytyy tutkailla vaihtoehtoja, jos löytyisi joku ei niin kiiltävä. Olen ollut pari iltaa, erityisesti iltaa, melko pirteä ja jaksanut käydä jopa asioilla. Sitä ennen olen kyllä ottanut parin tunnin päiväunet. Syöminen on edelleen su...