Siirry pääsisältöön

Pirunkuru

Kuva: Luontoon.fi

Näin vähän aikaa sitten Facebookissa kuvan Ylläksen Pirunkurusta. Ensimmäisenä mieleni valtasi valtava haikeus ja pettymys. En enää koskaan pääse kiipeämään tuota pirullista kurua. Pieni piru sisälläni haikaili taas jotain, minkä sairauden takia olen menettänyt.

Aika nopeasti ajatus kuitenkin vaihtui. Ihanaa, että olen kaksi kertaa kiivennyt tuon hurjan kurun ylös. Kerran kesällä ja kerran talvelle. Molemmilla kerroilla on ollut huikea tunne, kun tunturimaisema avautuu perille päästyä.

Ylläs on ollut osa lomailuani vuodesta 1977 lähtien. Meillä on siellä mukava mökki, jossa on tullut lomailtua kerran kaksi vuodessa. Ylläs on ehdottomasti upein paikka murtomaahiihdolle. Ja jos jotain haikailen edelleen, se on ne ladut ja hiihtomajat. Enää en pääse kokemaan sitä tunnetta, kun pääsee laskemaan Kotamajan kämpille mehulle ja munkille. Tästä syystä en enää edes halua mennä sinne. Viimeksi olin mökillä neljä vuotta sitten ja kävelin koiran kanssa, kun 76-vuotias äitini pisteli suksilla pitkiä matkoja. Olin niin kateellinen. Nyt kyllä mietin, että pitäisikö ajella sinne katsomaan ruskaa. Sinne on tehty hienot kävelyreitit myös tällaisille rajoitteisille.

Sitten terveydellisiin kuulumisiin. Olin viime viikolla hematologin kontrollissa. Arvot olivat hyvät ja voitiin todeta kantasolusiirron onnistuneen. Jatkossa kontrollit ovat entisen kahden kuukauden sijaan vain puolivuosittain. 

Ainoastaan sydänarvot olivat jopa heikenneet kesäkuusta ja sen tunnen olossani. Voisin erinomaisesti, jos ei tarvitsisi liikkua ja ponnistella. Viimeiset päivät olen ollut tosi hengästynyt pienestäkin kävelystä, vaikka olen lisännyt nesteenpoistolääkkeen määrääkin. Olen vähän ymmälläni.

Kävelyn olen jättänyt minimiin, kun se on on niin epämiellyttävn puristavaa. Sen sijaan olen joogannut ja jumpannut liki jokainen päivä. Tänään tulee välipäivä, kun olin hieronnassa. Selkä ei tykkää yhtä paljon mustukoiden poimimisesta kuin minä.

Olen nyt ollut yksin, tai oikeammin koiramme kanssa, mökillä. Tavoite on olla täällä mahdollisimman paljon ja nautti luonnon antimista. Nautin, kun voin käydä sienimetsässä ja kerätä mustikoita. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Asiakaskokemuksia Valiolta ja leffoista

Hyvä asiakaskokemus Perheeni suosikkijuusto on Oltermanni. Sen säilyttäminen ilmatiiviisti on aina ollut haaste. Muistin, että joskus oli myynnissä erikoiseriä juustoja pyöreässä muovirasiassa. Laitoin Valiolle palautetta, että toivoisin niitä jälleen myyntiin tai muuta vinkkiä säilytykseen. Muissa juustoissa on mm. näppärä tarra sulkemiseen. Meni kolme päivää ja postilaatikossa oli näppärä muovikansi. Loistavaa ja nopeaa reagointia pulmaani.  Oscarin arvoisen elokuvan etsintää Olen taas kuluttanut Finnkinon penkkejä parin leffan verran. Ensin kävin katsomassa Talvisen tarinan, joka on maaginen aikuisten satu. Kuten sadussa aina, tässäkin hyvä voittaa pahan. Pisteitä tulee aina automaattisesti kaikille New Yorkiin sijoittuvile leffoille.  Eilen kävin katsomassa The Monuments Menin. Olin odottanut sitä kovasti nähtyäni trailerin useasti. Ja tietysti George Clooneyta katsoisi pari tuntia mukavassa penkissä karkkeja syöden vaikka still-kuvana. Elokuva ei saanut hyviä arvosteluita...

Mitä eroa on pohjalaisella naisella ja terroristillä?

No, terroristin kanssa voi neuvotella. Ajattelin kirjoittaa jotain Naistenpäivän kunniaksi ja sitähän ei voi tehdä ilman viittauksia omiin juuriinsa. Pitäisi varmaan kirjoittaa tärkeistä asioista, kuten lapsiavioliitoista, ihmiskaupasta, tyttöjen kouluttamista, perheväkivallan uhreista jne., mutta päätin ottaa henkilökohtaisemman näkökulman. Jotenkin tämä elämänvaihe on sellainen, että en nyt kestä ahdistavia ja raskaita aiheita. Jatkan siis pohjalaisuuden teemalla, koska se on niin voimakkaasti leimannut omaa elämääni naisena.   Perheessämme oli kolme tytärtä, joista minä olen keskimmäinen. Isäni sanoi, että neljän naisen kanssa pärjää, kun pitää lompsan auki ja suun kiinni. Hän kyllä piti hyvin periaatteestaan kiinni. Aina, kun käväisin liikkeessämme, laittoi hän käden takataskussa olevalle lompakolle ja kysyi "Paljonko?". Sanotaan, että isän tapa kohdata tyttärensä, muovaa eniten itsetuntoa. Kyllä sinä olet fiksu tyttö ja pärjäät varmasti elämässä. Ei sinusta koskaan...

Vihdoinkin hyviäkin uutisia

Lääkäri soitti aamulla eilisistä labroista ja hoito näyttää jo vaikuttaneen positiivisesti arvoihin ja hoitoja jatketaan huomenna suunnitelman mukaan.  Olen henkisesti varautunut, että helppoa ei tule olemaan jatkossakaan. Nyt kuitenkin tietää, että eteenpäin mennään. Nyt keskityn leffaan What Maisie Knew hyvien karkkien kera.