Aina sanotaan, että ihmiselle ei anneta murheita enemmän kuin jaksaa kantaa. Omalla kohdalla tuntuu, että luoja on rankannut minut johonkin 'kyllä kestää' kategoriaan. Välillä kuulen, kun omaa sairaskertomustani selitetään jollekin uudelle ihmiselle ja mietin, että kenestäköhän ne puhuu. Kuulostaa niin rajulta. Ehkä kaiken on kestänyt ihanan virren sanoin 'Päivä vain ja hetki kerrallansa' ja tietenkin superien omaisten ja ystävien avulla.
Eilen meni kuitenkin nuppi hiukan nurin ja tuntui, että nyt en enää jaksa. Viimeiset kaksi kuukautta on ollut aika yrittämistä, kaatumista ja ylösnousua. Totuuden nimissä kaikki on mennyt odotettua paremmin ja toipuminen on edistynyt hienosti. Sitten kesäflunssa rytkäytti kunnon alas ja tuntuu, että taas pitää jaksaa yrittää, yrittää ja yrittää. Eilen tuli seinä vastaan, mutta tänään elämä näyttää taas valoisammalta, vaikka taivas peittyikin juuri tummiin ukkospilviin.
Ehkä se on välillä luonnollista ja sallittua rypeä itsesäälissä yksi ilta. Omasta mielestäni olen ollut pääosin hyvällä ja positiivisella mielellä. Usein vain fyysinen kunto kulkee henkisen jaksamisen kanssa käsi kädessä. Kun viikon on ollut kuumeessa, päätä särkee koko ajan ja ei jaksa siirtyillä kuin sängyn ja sohvan väliä, alkaa ottaa pahasti pattiin. Silloin kalju pääkin näyttää tavallista surkeammalta.
Tämä kesä jää historiaan elämäni epäsosiaalisimpana aikana. Olen melko lailla eristäytynyt mökille, kun isoja ihmismassoja on syytä vältellä ja toiseksi en jaksakaan juuri kauppareissuja enempää. Sosiaalinen kestävyys on noin tunnin pituinen. Sitten tuon peruukin kanssa liikkuminen tuntuu vielä niin oudolta. Näytän mielestäni kirjastonhoitajalta.
Tämä oli tällä kertaa tällainen tyypillinen vali-vali-päivitys. Ehkä ensi kerralla jotain iloisempaa.
Kyllä saa välillä pitää vali-vali päiviä ja rypeä itsesäälissä. Ja pohtia syntyjä syviä, miten paljon yhden ihmisen pitää kestää... Kuulostaa niin tutulta, kun samoja polkuja täällä tallataan. Mulla on nyt vajaa 3 kuukautta kantasolusiirrosta ja olo alkaa olemaan jo melko hyvä. Sosiaalisena ihmisenä harmittaa se, että pitää varoa ihmisjoukkoja jne. Tuntuu, että oon ihan heikkohermonen välillä kaikkien pöpöjen kanssa ja lotraan käsidesiä alituiseen. Olen lueskellut blogiasi jonkin aikaa, mukava lukea toisten kokemuksista jotka ovat käyneet samaa läpi. Tällä viikolla lääkäri pamautti mukavan yllätyksen mulle: kaikki arvot olivat hyviä paitsi jäännöstautia jäljellä. Joten tänä syksynä vedetään uusiksi omilla soluilla kantasolusiirto. Sekavissa tunnelmissa mennyt viimeiset kolme päivää, ymmärrän kyllä että sillä haetaan hyvää tulosta... Mutta on niin tuoreessa muistissa koko rääkki ettei ihan ilosta viitsi hyppiä :(.
VastaaPoistaOle itsellesi armollinen toipumisen kanssa. Kyllä kaikki pikku hiljaa etenee ja sitten huomaatkin yhtenä päivänä, että olo alkaa olemaan jo melko normaali. Tsemppiä ja jaksamista sinulle :)