Elän nyt täysin toisessa todellisuudessa. Täysin omassa suljetusta maailmassa, jonka keskipiste olen minä itse. Saan siis elää täysin itselleni, omaan napaan tuijotellen. Samaan napaan tuijottavat kaikki nämä hoitohenkilönnankin ihanat ihmisetkin. Kristiina, onko kaikki hyvin?
Kaikki mitä teen tähtää siihen, että selviän tästäkin etapista, matalasoluvaihe, mahdollisimman kuivin jaloin. Kaikki tekeminen tähtääterveyden edistämiseen. Nuku hyvin. Lepää tarvittaessa. Yritä syödä ja juoda riittävästi. Huolehdi hygieniasta. Tee pullohengitysharjoitukset. Jaksa joogata.
Kaikki tekeminen tapahtuu hitaasti ja harkiten. Ja edellytys on, että saadaan pidettyä pahoinvointi aisoissa. Aika ei ole tullut yhtään pitkäksi ja päivillekin muodostuu rytmi. En ole vieläkään aloittanut uutta Keplerin kirjaa tai kuunnellut äänikirjoja.
Olen ollut hyvillä mielin ja kovasti auttaa, kun nyt elää vain hetkessä, tunnissa. Kovia samassa talossa vastikään kokenut kirjoitti osuvasti.
'Sairaalassa olo tuntuu epätodelliselta. Tapahtuuko tämä kaikki todella minulle. Kivuista huolimatta on älyttömän urhea ja ihmettelee, mistä tuo rohkeus tulee.'
Taistelu ei ole se paikka, jossa voi antaa epätoivolle ja peloille vallan. Silloin pidetään katse pallossa ja tehdään seuraava pelikuvio. Pelon ja ahdistuksen käsittelylle on oltava oma tilansa, paikkansa. Itsellä meinasi ahdistavat ajatukset nousta mieleen valvontaosaston pitkässä yössä, mutta tilanne oli vain pakko sysätä pois, jonnekin tulevaan.
Rakastan mökin seinällä olevaa lausetta 'Opi eilisestä, elä hetkessä, haaveile huomisesta'. Nyt keskityn nykyhetkeen.
Sytostaattien antamisesta on nyt viikko ja olen virallisesti matalasoluvaiheessa. Hematologin mukaan tämä ja seuraava viikko ovat ne haastavimmat. Taitaa nämä kultakutritkin valua viemäriin tässä viikon kuluessa.
Kommentit
Lähetä kommentti