Olen aiemmin kirjoittanut, että tavoitteeni on nauttia äitienpäivänä auringosta mökin rantakeinussa. No, se tavoite täyttyy helposti, koska silloin en ole vielä edes päässyt hoitoon. Täytyy siis asettaa uusi tavoite ja se on juhannussaunaan pääsy. En tosin tiedä, onko saunominen siirron jälkeen sallittua.
Sain siis vihdoin tietää päivämäärän, jolloin menen sisään sairaalaan palautusta varten. Se on maanantai 22.5. Suunnitelman mukaan olisin osastolla nelisen viikkoa eli Ohi on -juhlat voisi pitää juhannuksena. Mitähä niissä juhlissa voisi tarjota? Pystyykö tämä juhlakalu syömään mitään tai maistanko mitään. No, ei sinne voi kutsua vieraitakaan infektioriskin takia. Toivottavasti juhannussää on perinteinen ja kukaan ei ihmettelisi pipoa.
Aikaa on siis vielä neljä viikkoa. Saan varmasti aikani kulumaan, kun voin puuhailla mökillä. Tosin minusta on tullut laiska ja saamaton. Asioihin ryhtyminen vaatii oikein ponnisteluja. En tiedä johtuuko se siitä, että ei ole aikataulupainetta. Töissäkin saa sitä enemmän aikaan, mitä kiireisempää on. Toinen vaihtoehto on fyysinen väsyminen ja se tässä vähän jännittää. Mitä pidemmälle aika menee sitä enemmän ikävät veriarvot nousevat ja ne taas vaikuttavat negatiivisesti sydämen kuntoon. En tiedä onko se psyykkistä, mutta tuntuu, että hengästyn paljon helpommin.
Henkisesti olen jaksanut yllättävän hyvin ja tasapainoisesti. Silti olen miettinyt pitäisikö hakeutua terapeutin juttusille. Ihan vain varmuuden vuoksi. Loistava työnantajani tarjoaisi siihen mahdollisuuden. Silloin nelisen vuotta sitten hyödynsin tätä mahdollisuutta ja olin muutaman kerran juttelemassa tilanteestani, mutta en oikein osaa sanoa sen hyödyllisyydestä. Ehkä odotin enemmän terapeutilta. Tiedän, että olen kokenut menneisyydessä asioita, jotka pitäisi varmaan käsitellä. Vai pitäisikö?
Ovatko ne koetut ikävät asiat koteloituneet jonnekin kehooni? Ovatko aiemmin kokemani selkäkivut johtuneetkin niistä? Vai voiko olla, että olenkin sinut niiden asioiden kanssa? Olisihan ne nousseet pintaan, kun saa kolmen vuoden sisällä kolme ikävää diagnoosia?
Toissa vuonna kävin pari kertaa työpsykologin luona, kun tuli yksi diagnoosi ja pelkäsin toisen sairauden aktivoituvan uudelleen. Hän oli hyvä ja koin juttelustamme olevan paljon apua. Hän sanoi, että on harvoin tavannut näin positiivista ihmistä. Sen jälkeen en enää sitten kehdannut ollakaan itkevä tai negatiivinen, kun piti pitää imagoa yllä. Leikki leikkinä.
No, jos hakeutuisin terapiaan, niin mihin. Niitä on niin montaa suuntausta. On kognitiivinen, ratkaisukeskeinen, psykodynaaminen, integratiivinen ja vielä hahmoterapia. Sitten, kun on valinnut suuntauksen, pitäisi löytää vielä se oikea tyyppi.
Tätä pohtiessa kävin kiinalaisessa hoitolassa vyöhyketerapiassa, jossa paineltiin jalkojen akupisteitä. Lupasin bonuksen hoitajalle, jos hän löytää yhdenkin kivuttoman pisteen. Olin niin jumissa. On häkellyttävää, miten koko keho löytyy jalkapohjasta.
Hei Tiina, kiva, kun jaksat kirjoitella. Eihän terapiasta koskaan mitään haittakaan ole. Joskus saattaa onnistaa ja kohdalle osuu loistava terapeutti. Hollannissa vakavan sairauden jälkimainingeissa oli automaattisesti terapiaistuntoja, joissa käsiteltiin sairastumista ja tunteita. Mielestäni oli erittäin hyvä kokemus ja jotenkin vapauttavaa kun sai olla ventovieraalle ihmiselle juuri niin avuton, kun sillä hetkellä tuntui. Mikäli haluat joitain nimiä, niin voin laittaa. Meillä koulussa käy hyviä luennoitsijoita silloin tällöin. He edustavat moninaisia terapiamuotoja....mielestäni oleellista on se, että osuu kemiat ja ammattitaito kohdilleen ja terapiamuodolla ei ole ratkaisevaa merkitystä. Onko teillä määritelty, ketä tulee käyttää, jos työnantaja maksaa? Tsemppiä ja voimia sinulle <3 Tuija
VastaaPoista