Tänään päästään sitten vihdoin tositoimiin ja aloitetaan keräystä edeltävät kasvutekijää pistokset. Olin ensin puoli päivää kahden hengen huoneessa mukavan nuoren neidin kanssa, joka oli viikko sitten saanut diagnoosinsa. Lounaan jälkeen tuli hoitaja sitten muuttamaan minut toiselle osastolle yhden hengen huoneeseen. Osasto on nyt sama 7b, jolle tulen sitten varsinaiseen koettelemukseen.
On täällä hyvät puitteet, vaikka mieluummin olisin koiran kanssa lenkillä aurinkoisessa kevätsäässä. Huoneessa on kaikki tarvittava, jopa kuntopyörä. Vedinkin sillä jo puolen tunnin lenkin ihaillen kauniita maisemia. Eniten tällä keikalla pelkään pitkästymistä, vaikka olen varautunut kasalla kirjoja ja lehtiä ja Netflixissä odottaa monta hyvää elokuvaa ja sarjaa. Toki tälläkin jaksolla voi tulla luukipuja, turvotusta tai ongelmia saada tarpeeksi kerättäviä soluja verenkiertoon. Murehdin niistä sitten ajallaan.
Tänään kotoa lähtö oli aiempaa vaikeampaa, vaikka tsempparini muistutti, että nyt minut laitetaan kuntoon. Ehkä kaikki muuttoon ja siirtyneeseen hoitoon liittyvä paine vain purkautui ja itketti kovasti lähtiessä. Viime kerralla oli niin paljon muuta ajateltavaa, etten ehtinyt jännittää. Nyt se oli niin todellista. Nyt se vihdoin alkaa.
Pakko myöntää, että jännittää. Se on sama tunne, kun lukee uuden lääkkeen todennäköisiä sivuoireita. Tiedän, että jotain tulee ja osaan jo muiden kokemusten perusteella pelätä pahinta ja toivoa parasta. Pahimmillaan olo voi olla samanlainen, kun sairastaa samaan aikaan vuosisadan darran, raskauspahoinvoinnin, vatsataudin ja influenssan. Ehkä vielä keuhkokuume kaupan päälle. Uskon kuitenkin näihin koviin ammattilaisiin, jotka tietävät jipot kaikkiin. Minä sentään olen ehtinyt valmistautua fyysisesti ja henkisesti. Toisin kuin aamun mukava nuori neiti, joka vielä viime viikolla eli normaalia opiskelijaelämää, mutta nyt on sairaalassa vakavan diagnoosin kanssa ja oksentaa sytostaattihotojen seurauksena.
Vaikka ihminen on loppujen lopuksi yksin, niin eihän tätä jaksaisi ilman perhettä ja ystäviä. Kiitos kaikista tsemppipeukuista. Ne antavat paljon voimia. Laura Närhen uusin kappale kiteyttää paljon.
Olet mulle se
Tiedän aina, että siinä sä seisot, vaikka oisin rikki ja heikko
Tiedät aina mitä sanoa, kun on vaikeeta
Olet mulle se
Kommentit
Lähetä kommentti