Mikäs tässä ollessa, kun ei tarvitse kuin olla. Ja se on kyllä minulle hiukan haasteellista. Olen ollut nyt kolme päivää täällä sviitissäni. Päivän tapahtumat ovat ruokailujen lisäksi kaksi piikkiä vatsaan. Ne pistän vatsaan itse ilman mitään ongelmia. Taidan olla ihannepotilas, kun mittaan ja kirjaankin painot ja lämmöt itse.
Taidan olla osastolla ainoa, joka saa liikkua osaston ulkopuolella. Tänään sain lähteä jopa ulkoilemaan. Käveltiin Marjon kanssa Munkkiniemeen kahville ja sain tapettua pari tuntia hyvässä seurassa. Huone on iso ja viihtyisä. Minulla on telkkari ja viihdekeskus sängyssä, jossa on netti, tv ja radio. Kuulin, että huoneessa on erityisen hieno ilmanvaihtosysteemi ja ilmassa ei ole yhtään partikkeleitä, kun niitä on Mechelininkadulla 300.000 jossain yksikössä.
Olen joka päivä yrittänyt kuntoilla. Sain fyssarilta käsipainot ja tänään fillaroin puoli tuntia Sinuhe egyptiläistä kuunnellen. Silti aikaa on liikaa. Tuntuu nyt pelottavalta ajatella, että olen tällaisessa huoneessa sitten 2-3 viikkoa ja ei ole puhettakaan kanttiiniin menosta. Onneksi terveet, aikuiset omaiset voivat vierailla.
Koputan puuta, että ainakaan vielä ei ole tullut pelättyjä luukipuja. Huomenna on sitten viimeinen piikityspäivä ja toivottavasti verenkiertoon on tullut tarpeeksi kerättäviä soluja maanantaiksi. Eilen tuli vähän flunssainen olo, mutta se kuuluu kuulemma asiaan. Tänään olen ollut myös selvästi väsyneempi, kun solut jylläävät omaa prosessitapansa.
Kommentit
Lähetä kommentti