Parin päivän sisällä on tullut pari kertaa voimakas kiitollisuuden tunne. Juuri äsken kävin sienimetsässä etsimässä kesän ensimmäisiä kantarelleja. Tuli mieleen viime kesä ja kuinka kaipasinkaan metsään. Silloin tuntui utopistiselta ajatukselta, että liikun siellä seuraavana kesänä.
Eilen luin Hyvinkäällä ampumavälikohtauksessa pahasti loukkaantuneen naispoliisin blogia ja se oli niin itkettävän järkyttävää luettavaa.
Pitääkö meidän aina ensin menettää jotain itsestäänselvää, että osaamme arvostaa sitä?
Jotkut pitävät kiitollisuuspäiväkirjaa joka ilta. Niin minäkin mielessäni. Päätin kuitenkin poikkeuksellisesti tehdä sen tänään julkisesti.
Olen tänään kiitollinen siitä, että
- lapsillani ja läheisilläni on kaikki hyvin, vaikka haasteita on itse kullakin
- minulla on edelleen sama, ihana aviomies (Tenon muhkea saalis täytti taas pistepussin kukkuroilleen), vaikka tuntuu että ympärillä on tällä hetkellä oikein erobuumi
- sain touhuta tyttären apuna remontissa
- olen hyvissä ruumiin ja sielun voimissa
- viikon vaivannut flunssa on voitettu
- saan olla mökillä rauhassa koko viikon ja nauttia lämpimistä kesäpäivistä
- pääsen kohta oman rantasaunan lämpmään syleilyyn ja järven virkistävään veteen
- saan kannustaa illalla entisen asuinmaani Brasilian voittoon
Pakko myös mainita viikolta kaksi mukavaa hetkeä ihanien naisten seurassa. Sunnuntaina lähdin yöreissulle Tallinnaan hyvän ystäväni kera. Olihan taas mukava höpöttää ja herkutella.
Nautimme illallisen Restauran Chedissä, joka tarjosi aasialaisia herkkuja. Keskiviikkona söin rattoisan lounaan kahden ystäväni kanssa Kaivopuiston merllisissä maisemissa.
Kommentit
Lähetä kommentti