Tänään minut meinasi vallata Yllästunturin kokoinen kateus, kun katselin Kesänkijärven aurinkoisella jäällä kiitäviä hiihtäjiä. Sitten nappasin itseäni kipeästi niskasta kiinni ja päätin olla iloinen siitä, että voin kävellä Kesängin keitaalle nauttimaan munkkikahvit. Viime kesänä ja syksynä en uskonut pystyväni edes siihen enää koskaan.
Olen käynyt Äkäslompolossa melko säännöllisesti jo 36 vuotta ja tämä on minusta edelleen ehdoton ykkönen. Kylä on säilyttänyt edelleen sympaattisen identiteettinsä, vaikka palvelut ovatkin lisääntyneet. Lukuisat kylää ympäröivät tunturit luovat ihanan tunnelman.
Tämän verran annan katkeruudelle periksi. Kaipaan kovasti sitä tunnelmaa, jonka kokee, kun on ensin hiihtänyt ylämäkeen kahdeksan kilometriä kaunista, ylhäällä kulkevaa latua ja sitten laskee tuntureiden ympäröimälle Kotamajalle tauolle. Munkin ja mehun jälkeen saa sitten lähes lasketella takaisin kylään ja pääsee mökille saunaan. Siinä on elämänlaatua parhaimmillaan. Toki tänäänkin sauna tuntui hyvältä vain viiden kilometrin kävelyn jälkeen.
77-vuotias äitini on kyllä uskomaton. Hän ei ole hiihtänyt kertaakaan koko talvena, mutta tänään meni 10 km ihan kevyesti. Aamulla hänellä oli tosi kipeä lonkka ja vanha nilkkavamma vihoitteli, mutta sisukkaasti hän vain suuntasi ladulle. Siinä on tavoitetta meille nuoremmille.
Hyvää lomaa ja kauniita ilmoja!
VastaaPoista