Viimeiset pari viikkoa olen saanut elää suhteellisen normaalia elämää, kun hoidoissa on ollut tauko.
Odottelin kovasti luvattua ylilääkärin soittoa, jota en koskaan saanut. Olen nyt Meilahdessa kuukausittaisessa luiden vahvistusaineen tiputuksessa ja sain lähiviikkojen hoitosuunnitelman. Se on pelkkää kortisonia 8 annosta. Ei onneksi pistoksia, koska pelkään jalkakipujen pahenemista. Nyt jalat ovat erityisesti iltaisin superjäässä triplavillasukista huolimatta.
Huonoa suunnitelmassa on se, että sen loppu ja erityisen vaikea, väsyttävin päivä osuu jouluaattoon. Todennäköisesti en jaksa laulaa pukille, joulukirkkoon tai -saunaan menemisestä puhumattakaan. Taidan omatoimisesti aloittaa hoidon päivän pari aiemmin, että voisin nauttia joulusta.
Edellinen viikonloppu meni mukavien menojen merkeissä. Perjantaina olin illallisella työkavereiden kanssa ja olin tosi iloinen siitä. Tuntui kuin en olisi ollutkaan poissa ja tuli niin hinku päästä takaisin töihin.
Lauantaina olin seuraamassa erään yhdistyksen vuosikokousta, jossa mieheni piti loistavan puheen. Olin taas kerran ylpeä hänestä.
Sunnuntaina olimme ystävien luona loustavalla lounaalla. Oli niin virkistävää, kun sekä työkavereiden että ystävien kanssa puhutaan muustakin kuin sairaudestani ja sen voi unohtaa ainakin muutamaksi tunniksi.
Olen koko syksyn haaveillut edes pienestä matkasta. Lentomatkan päähän en vielä uskaltautunut, mutta kävimme yöreissulla Tallinnassa. Oli kyllä virkistävää irtautua hetkeksi Helsingistä. Tosin laivamatkat olivat aika tuskaista jonottamista ja odottelua. En ole kyllä yhtään laivaihminen.
Hotellihuoneemme Radissonissa oli niin ihana upeine näköaloineen, ettei sieltä edes huvittanut lähteä räntäiseen kaupunkiin.
Kävimme illallisella Tallinnan parhaaksi valitussa Tsaikovskissa. Palvelu oli hyvää samoin kuin kuuden ruokalajin maistelumenu.
Tänään suunnataan Heinolaan juhlimaan itsenäisyyttä. Ihanaa tällä kertaa seurata juhlat omalta sohvalta villasukat jalassa. Tiedossa on hyvää ruokaa ja hauskaa seuraa.
Kommentit
Lähetä kommentti