Saan paljon palautetta, että jaksan olla niin positiivinen. Pakko tuottaa pettymys. En todellakaan aina jaksa. Mieheni taitaa olla ainoa, joka näkee useimmat synkät hetkeni. Hän on peruskallioni ja turvani matalapaineessa.
Ehkä olen yrittänyt tässä blogissa säilyttää positiivisen vireen ja toki yli 90 prosenttisesti siltä tuntuukin. Sitten kohdalle osuu se kymmenen prosentin siivu, jolloin mielen valtaa epätoivo, pelko ja ahdistus. Silloin en enää yritäkään väkisin kaivaa positiivisuutta, vaan annan itkun puhdistaa. Se on vähän kuin määräaikaishuolto autoille. Uudet öljyt ja karstat pois ja taas kulkee kevyemmin.
Eilen illalla kohdalle osui musta hetki. Talo tyhjeni hyväntuulisesta nuorisosta, pimeys valtasi runsaista jouluvaloista huolimatta ympäristön, aikaa oli liikaa, tulevat kaksi viiko tympivät jo etukäteen ja jalkoja särki jostain syystä koko illan. Edes hyvä ja runsas penkkiurheilutarjonta jaksanut piristää. Kunnon itkuthan siinä oli tiristettävä.
Itsenäisyyspäivä vietettiin mukavissa merkeissä. Pelattiin, naurettiin, saunottiin ja syötiin hyvin. Alkuruuaksi nautittin vuoden toiseksi viimeiset ravut. Viimeiset nautitaan perinteisesti hääpäivänämme 28.12., joka on jo 19..
Tänään alkoi seuraava hoitosatsi kortisonia. Aloitin sen omatoimisesti päivää aikaisemmin, että toivun paremmin jouluaatoksi. Tämä ensimmäinen päivä on ollut hyvä ja se ehkä johtuu pienestä puuhailusta, joka sopii paremmin kuin puuduttava passiivisuus.
Iltapäivällä oltiin nuorimmaisen tyttären kanssa jouluostoksilla. Teimme hyvät ostokset rauhallisissa tavarataloissa. Lahjapakkaamoissakaan ei ollut jonoja. Annettiin heidän tehdä kauniita paketteja, vaikka tykkäämme tyttären kanssa pitää omaakin joulupukin pajaa joulumusiikin soidessa. Stockmann on kyllä panostanut ihanasti joulutunnelmaan. Korttelin upea jouluasu luo tunnelmaa koko keskustaan.
Ai niin, nyt on toinen adventti. Pitääköhän tytär minulle yhtä hienon ja tunnelmallisen messun kuin viime sunnuntaina?
Eiköhän kaikki halua ulospäin näyttää vahvemman puolen ja se heikompi tulee esille lähinnä kotona, ainakin minun tapauksessa. Mutta niinhän se on parempi, että kun ollaan yhdessä, nautitaan siitä ajasta ja pidetään hauskaa! Kiitos ihanasta tarjoilusta taas kerran mökillä, porkkanakakusta saatiim nauttia vielä tänäänkin, se oli taivaallista!
VastaaPoista- Oona
Ethän sinäkään mikään robotti ole, vaikka oletkin yksi positiivisimmista ihmisistä, jotka tunnen. Tarkemmin kun miettii, niin ehkä jopa positiivisin...Joskus pitää rypeä, että voi taas nousta. Voimahali sisko:)
VastaaPoistaLämpimiä ajatuksia ja voimia!
VastaaPoista