Tänään pistettiin hoitojakson kolmas piikki ja torstaina sitten viimeinen. Tänään piti konsultoida hoitavaa lääkäriä, kun pari päivää jalat ovat olleet aika kipeät ja osastonlääkäri varoitteli niin kovasti kipujen mahdollisesta kroonistumisesta. Oli pakko ottaa vähän särkylääkettäkin, paino sanalla vähän. Voin kuulemma huoletta ottaa kuusinkertaisen määrän.
Olo on ihan hyvä ja positiivisesti voi ajatella, että joka päivälle on tiedossa omat oireensa. Ei tarvitse kärsiä samoista jutuista joka päivä. Huomenna on illalla vähän vaikeampi hengittää, keskiviikkona riipii sydämestä illalla ja torstaina särkee jalkoja. Todennäköisesti.
Viime päivinä olen kovasti kaivannut ihania työkavereitani. Töihinpaluu ei ole vielä todennäköistä pitkään aikaan, mutta olisi mukava piipahtaa tervehtimässä. Se on kyllä ollut päivittäin suunnitelmissa. Kyllä se on niin, että mielenkiintoinen ja haastava työ on elämän suola. Ihmiset, joiden kanssa työtä saa tehdä ovat elämän sokeri. Ja minä olen tunnetusti makean perään😄.
Hei Tiina!
VastaaPoistaNyt vasta löysin itse blogiisi. Kuin kohtalon johdatuksesta tulit mieleeni tänä aamuna ja Satu ohjasi minut oikeaan paikkaan, ja täällähän sinä ajatteletkin työkavereita :) Luin ajatuksiasi ja kokemuksiasi ja tunnistan tutun Kristiinan. Minäkin olen kaivannut mukavaa työkaveriani, joka aina niin rauhallisella ja fiksulla tavalla piti minuakin "kuumakallea" aisoissa ja ohjasi katsomaan vouhutukseni keskeltä oikeaan suuntaan ;-) Tätä luotsausta tarvitsen edelleenkin ja ennen kaikkea hyvää seuraasi. Toivottavasti pääsisit tervehtimään meitä tänne Vallilaan uudestaan. Toivotan sinulle kaikkea hyvää ja matkaa kohti parempaa vointia, me näemme kyllä taas kun aika on sopiva.
Terv. Kati