Taisteluun tylsyyttä vastaan

Kiireisinä työviikkoina sitä haaveili, että voisi vain olla. Nyt, kun voi vain olla, ei sekään tunnu enää niin luksukselta. Tosin tuntuu, että kiireen suhteen elämä on viimeisinä vuosina ollut hyvässä balanssissa. Kiitos Heinolan, johon olemme lähes joka viikonloppu vetäytyneet lataamaan akkuja.

Se on vain aika koko paikka, kun sinulta häviää motivoivat työt, iso osa sosiaalista elämää, mahdollisuus liikkua ja tietenkin isoimpana melkoinen pala terveyttä. Toki yritän asennoitua ja miettiä, että nyt keskityn vain itseni hoitamiseen ja nautin, kun ei tarvitse suorittaa. No, olisi mukavaa, kun olisi edes jotain järkevää tekemistä ja funtsittavaa. Päivän kohokohdaksi ei vain riitä, että yes tänään tulee Junior Master Chef tai Voice of Kids. Tai voisi riittää, jos olisi tottuneempi sellaiseen elämään. Kontrasti on vain niin suuri ja vaatii selvästikin paljon harjoitusta. 

Tämä kirjoitus menee kyllä nyt valituksen puolelle ja minun pitäisi kuitenkin olla kiitollinen, että moni asia on nyt paremmin kuin vaikka alkukesästä. Tänään annettiin kolmas piikki ja maanantaina saan tämän syklin viimeisen. Sitten saan taas pienen tauon ja ihmettelen, miten lääke jyllää ja parantaa elimistöäni:). Toistaiseksi on mennyt ihan odotetusti. Väsymys toki lisääntyy pistosten myötä ja ensi viikolla voin viihtyä sohvalla pötköttelemässä entistä pidempiä aikoja. Mitä oli elämä ennen tallenteita? 

Millä keinoin tylsistymistä vastaan?

Eilen päätin aloittaa säännöllisen ulkoilun Caran kanssa vointini mukaan. Alkukesän jälkeen ulkoilutuslenkit ovat ulottuneet noin sadan metrin päähän ulko-ovelta. Parina päivänä ollaan nyt tehty pidempi, piristävä lenkki ja piipahdettiin jopa metsän puolelle. 

Toiseksi päätin joka päivä huoltaa kehoa. Pitkiä venetyksiä ja kehoa vahvistavia liikkeitä. Yksi positiivinen merkki on ollut, että pystyn niitä tekemään. Onneksi joogasta ja Pilateksesta löytyy pehmeitä vaihtoehtoja. 

Isoin piristys on ollut ystävien tapaaminen aamukaffien, lounaiden tai iltapäivän teehetken merkeissä. Nämä tapaamuset ovat olleet pelastukseni. Kiitos rakkaat ydtävät. 

Mitä muuta voisin tehdä?

Kokkailu ja leipominen toimii aina, mutta pakkanen on täynnä ja kaikki välttävät hiilareita. Täytyy laittaa leipomukset jakoon. Seuraavana voisi kaivaa esiin perinteisten pikkuleipien reseptit. 

Kielitaitoa voisi aina petrata ja nyt olisi aikaa kaivaa pinttyneestä ruosteesta portugalin kieli, jos vaikka matkustaisi Rion olympialaisiin.

Harmikseni en ole koskaan ollut mikään käsityöihminen, vaikka joitain jopa onnistuneitakin ompeluksia ja neuleita olen vuosien varrella onnistunut tekemäänkin, perheen suureksi yllätykseksi. Ja Oona malttakoon nyt olla kommentoimatta siitä hermoni riekaleiksi repineestä pyykkipussista. Tiedän, että nyt pitkäjänteisyyteni on sitä samaa luokkaa ja ompukoneen on parasta pölyyntyä ullakolla.

Nyt pyydän kuitenkin tarkkailemaan minua. Huolestukaa todella minusta, kun alan postailla Arnen ja Carlosin ohjeilla tehtyjen joulupallojen kuvia.