Sadonkorjuun antimia
Kasvimaani ei ole ollut tänä kesänä oikein hyvässä hoidossa ja uutuuskokeilu, Mangoldi, taisi tuottaa kolme lehteä. Omenapuummekaan ei ole ollut kovin satoisa, mutta on niistä tehty jo muutamat piirakat ja uutena kokeiluna omena-inkivääri-hillo. Toimii hyvin juustojen kera. Parempi puoliskoni on meillä se varsinainen säilöjä ja tänäkin vuonna saatiin talteen marja-aronioitten vitamiinit. Niille onkin ollut jo käyttöä, kun tytär on ollut muutaman päivän pärskivä Nuuskamuikkunen. Minä yritän parhaani mukaan vältellä pöpöjä ja käyttää litrakaupalla käsidesiä ja pyyhkiä kahvoja ym.
Sama meillä asuva ihmemies jaksaa edelleen huolehtia, että voimme edelleen nauttia ravuista. Onneksi nämä jättiläiset eivät ole enää uimavesilläni.
Tattisato omalta tontilta on ollut mahtava. Kohta loppuu reseptit kesken. Sienistä on jo tehty muhennosta, parit keitot ja tänään tatti-pekoni-rucola -pizzaa.
Eroon turhasta tavarasta -projekti
Projektini Eroon turhasta tavarasta saavutti tänään yhden mailstonen, kun kävimme apulaisieni kanssa asettelemassa tavarat Akseli itsepalvelukirpputorille Mankkaalle. Ensimmäiset tavarat vietiin suoraan kasseista, joten homma tuntuu toimivan. Yksi mies osti jopa kaikki itse ompelemani Marimekon laskosverhot ja pari Marimekon farkkutakkia. Mahtaa vaimo olla iloinen.
Valitettavasti eksyin myös itse Heinolan antiikkikauppaan, mutta mukaan lähti VAIN tuiki tarpeellisia astioita.
Miten olen voinut?
Oikein hyvin, kunhan muistan levätä päivisin. Tänään annettiin kolmannen hoitosyklin toinen pistos ja epäilen samana päivänä otettavan kortisonin taas valvottavan. Onneksi on kirjasto ja pääsen aloittamaan uuden kirjan toisen maailmansodan ajalta Saksan vastarintaliikkeestä.
Vielä sitä näköjään voi oppia äidistään jotain uutta. En jotenkaan voi kuvitella sua lukemassa sotahistoriaa :D
VastaaPoista-v-
En mäkään!!! :)
VastaaPoistaOona