Tänään se iski

Tänään se tuli ensimmäisen kerran - pieni tylsistyminen vain olemiseen. Tähän mennessä päivät ovat kummasti sujuneet aina pienen tekemisen merkeissä, mutta tänään iltapäivä tuntui jopa pitkästyttävältä. Olin suunnitellut elokuviin menoa iltapäivällä, mutta väsymys otti valtaansa ja torkuin sohvalla koko iltapäivän. Selvästi olo seuraa tiettyä kaavaa pistosten mukaan ja tämä kolmas päivä on unipäivä. 

Olen aina ollut aktiiviinen (muiden mielipide) ja päivät ja illat ovat menneet aika aikataulutetusti. Enää ei ole eletty ruuhkavuosia ja aikaa on ollut liikunnalle ja sosiaaliselle elämällekin. Nyt isoin oppi on varmaan vain olla ja ihmetellä. Tyttärenikin ovat huolissaan, miten saan aikani kulumaan ja siitä ehkä olen etukäteen ottanutkin eniten stressiä ja ehkä ihan turhaan. Muutos entiseen elämään tulee olemaan ainakin tämän syksyn ajan niin erilainen. Olen saanut tehdä ihanaa, palkitsevaa työtä kannustavassa työyhteisössä. Mistä niitä onnistumisen elämyksiä nyt saa? Haikaillen ajelin tänään kuntosalini ohi ja toivoin kovasti, että voisin taas pian astua sen ovesta sisään treenaamaan. 

Jokaisesta kriisistä oppii jotain, joka avautuu myöhemmin. Minulle se on tämä pysähtyminen ja vain oleminen, ilman aikatauluja ja puuhaamista. Sairaudesta huolimatta touhuan ehkä enemmän kuin on hyväksi, mutta kyllä minä opin joka päivä paremmaksi oleilijaksi.