Siirry pääsisältöön

Toiminta luo toivoa ja toivo toimintaa

Toivo on uskoa, että tulevaisuudella on hyvää tarjottavanaan
Tämä lause, kuten kaikki alla olevat kursivoidut tekstit ovat Maaret Kallion uudesta Voimana toivo -kirjasta. Viiden tähden kirja. Jos lukisin yhden ihmisen mieltä käsittelevän kirjan, se olisi tämä. Täynnä asiaa ja oivalluksia, armoa ja inhimillisyyttä. Sen luettuani, tai oikeammin kuunneltuani, ymmärsin taas itseäni piirun verran paremmin. Ja toivottavasti muutan ajatukseni toiminnaksi monen piirun verran. Se kertoo, kuinka yksinkertaisista asioista hyvä, merkityksellinen elämä muodostuu. 

Ole hyvä itsellesi ja kanssakulkijoille. 
Auta muita ja pyydä itse apua tarvittaessa. 
Koe itsesi ja anna muidenkin kokea itsensä merkityksellisiksi. 
Usko, että tulevaisuudella on hyvää tarjottavaa.


Toimivuus ja tarvitsevuus

Ihmisen toimijuus on kyky toimia ja uskoa omaan vaikuttavuuteen.
Mielen kannalta on äärimmäisen tärkeää, että ihminen kokee voivansa jotenkin  vaikuttaa elämäänsä ja oloonsa.
*********
Kun kokee, että omaan tilanteeseen voi vaikuttaa ja uskoo tulevaan, pyrkii tekemään hyvää vahvistavia tekoja. 
*****
Toivorikkaat ylläpitävät paremmin omaa hyvinvointiaan ja huolehtivat paremmin itsestään. Tekevät parempia arjen valintoja ja siten vahvistavat toivoaan. 
********

Toimijuus oli minulle uusi termi ja ihastuin siihen heti. Ymmärsin, että se on ollut minulle viimeisinä vuosina yksi tärkeimmistä asioista. Minulle on ollut tärkeää tehdä parantuakseni kaikki, mikä on ollut oman vaikutuskehäni sisällä. Välillä on ollut ehkä liikaakin mentaliteettia 'nyt ei jäädä tuleen makaamaan' ja toimijuudesta on tullut suorittamista. Mottoni onkin ollut 'Teen, kun pystyn!'. Ja se on edelleen. Olen vain niin kiitollinen, että pystyn ja kykenen tekemään asioita. 

Itselleni tekeminen on ollut samaa kuin olla olemassa. Aina pitää olla jokin projekti vireillä, muuten ei tunne elävänsä. Ehkä se on kuitenkin ollut eniten sitä, kun sinulta välillä viedään paljon asioita pois, oppii niitä arvostamaan. Te ette voi kuvitella, miten mahtavaa on kävellä ilman jatkuvaa pysähtelyä ja keuhkojen polttamista. Se, jos jokin lisää toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

Toki touhuamisessa on ollut kyse myös siitä, että täytyy löytää sijaistekemistä työlle, joka luonnostaan antoi siihen kaikki mahdollisuudet. Jossain vaiheessa tajusin, että terveyteni edistäminen ja henkisen kunnon ylläpito ovat nyt minun päätyöni. Haluan silti edelleen innostua, suunnitella, toteuttaa ja onnistua. Ei ne ominaisuudet lähteneet vaihtarina eläkeyhtiöön. Yksi tunnelukoistani on ollut hyväksynnän hakeminen ja sitä se on varmaan edelleen. Niin kovasti odotan kehuja siitä, miten siistiksi olen haravoinut pihan tai laittanut hyvää ruokaa. 

Ihmisen perustarpeisiin liittyy kokemus pystyvyydestä. On äärimmäisen tärkeää saada myönteistä palautetta toisilta siitä, missä muut näkevät minut kyvykkäänä ja osaavana. Jokaiselle on tärkeää tulla arkisissa ihmissuhteissaan  nähdyksi ja ääneen kerrotuksi hyvänä toimijana, rakentajana ja oman toivonsa tuottajana.


Sitten vielä katsaus terveystilanteeseen. Voin oikein hyvin ja on energinen olo. Aamulla käytiin Caran kanssa reilun kahden kilometrin kävelyllä ja ihmeteltiin valtavia eläimen jälkiä. Olin ihan varma, että susihukka vaanii meitä jossain, mutta naapurin iso koira, Topi olikin käynyt itsekseen kävelyllä.

Ensi viikon maanantaina saan tahdistimen. Jännä, että minua ei jännitä ollenkaan itse tahdistimen laitto vaan altistuminen koronalle eri vaiheissa. Pitää olla pari yötä kotona töissä fyysisesti käyvän miehen kanssa ja tietenkin Hyksissä tulee useita kohtaamisia ammattilaisten kanssa. Onneksi Uusimaan eristäminen on varmaan silloin päättynyt ja pääsen nopeasti takaisin mökille.









Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Asiakaskokemuksia Valiolta ja leffoista

Hyvä asiakaskokemus Perheeni suosikkijuusto on Oltermanni. Sen säilyttäminen ilmatiiviisti on aina ollut haaste. Muistin, että joskus oli myynnissä erikoiseriä juustoja pyöreässä muovirasiassa. Laitoin Valiolle palautetta, että toivoisin niitä jälleen myyntiin tai muuta vinkkiä säilytykseen. Muissa juustoissa on mm. näppärä tarra sulkemiseen. Meni kolme päivää ja postilaatikossa oli näppärä muovikansi. Loistavaa ja nopeaa reagointia pulmaani.  Oscarin arvoisen elokuvan etsintää Olen taas kuluttanut Finnkinon penkkejä parin leffan verran. Ensin kävin katsomassa Talvisen tarinan, joka on maaginen aikuisten satu. Kuten sadussa aina, tässäkin hyvä voittaa pahan. Pisteitä tulee aina automaattisesti kaikille New Yorkiin sijoittuvile leffoille.  Eilen kävin katsomassa The Monuments Menin. Olin odottanut sitä kovasti nähtyäni trailerin useasti. Ja tietysti George Clooneyta katsoisi pari tuntia mukavassa penkissä karkkeja syöden vaikka still-kuvana. Elokuva ei saanut hyviä arvosteluita kriitiko

Mitä eroa on pohjalaisella naisella ja terroristillä?

No, terroristin kanssa voi neuvotella. Ajattelin kirjoittaa jotain Naistenpäivän kunniaksi ja sitähän ei voi tehdä ilman viittauksia omiin juuriinsa. Pitäisi varmaan kirjoittaa tärkeistä asioista, kuten lapsiavioliitoista, ihmiskaupasta, tyttöjen kouluttamista, perheväkivallan uhreista jne., mutta päätin ottaa henkilökohtaisemman näkökulman. Jotenkin tämä elämänvaihe on sellainen, että en nyt kestä ahdistavia ja raskaita aiheita. Jatkan siis pohjalaisuuden teemalla, koska se on niin voimakkaasti leimannut omaa elämääni naisena.   Perheessämme oli kolme tytärtä, joista minä olen keskimmäinen. Isäni sanoi, että neljän naisen kanssa pärjää, kun pitää lompsan auki ja suun kiinni. Hän kyllä piti hyvin periaatteestaan kiinni. Aina, kun käväisin liikkeessämme, laittoi hän käden takataskussa olevalle lompakolle ja kysyi "Paljonko?". Sanotaan, että isän tapa kohdata tyttärensä, muovaa eniten itsetuntoa. Kyllä sinä olet fiksu tyttö ja pärjäät varmasti elämässä. Ei sinusta koskaan

Sinä pieni urhea nainen

                                                                           Nukkumaan käydessä ajattelen: Huomenna minä lämmitän saunan, pidän itseäni hyvänä, kävelytän, uitan, pesen, kutsun itseni iltateelle, puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun: Sinä pieni urhea nainen, minä luotan sinuun. Eeva Kilpi Kylläpä on kulunut pitkä aika, yli kaksi kuukautta, kun olen viimeksi kirjoittanut mitään. Olen jo saanut huolestuneita kyselyitä voinnistani. Älkää olko huolissanne. Kaikki on oikein hyvin. Jostain syystä yleinen innostukseni kirjoittamiseen on ollut kateissa.  Joulu sujui varsin perinteisesti mökillä, mutta aiottua pienemmällä kokoonpanolla. Uusi vuosi vietettiin tuttavien luona Rukalla ja sieltä ajeltiin Lapin maisemia ihaillen Äkäslompoloon. Viikko tarjosi vaihtelevia säitä, kuten usein tammikuussa. Olen käynyt Ylläksellä 44 vuotta ja oli varmaan ensimmäinen kerta, kun tunturin huipulla oli tyyntä. Alkuviikosta inversio oli voimakas ja se aiheutti suuret lämpötilan vaihtelut.