Siirry pääsisältöön

Toimin kuin diesel

En tiedä toimivatko dieselit enää nykyään yhtään bensakoneita hitaammin ja äänekkäämmin, mutta kaikki 'vanhat' ymmärtävät sanonnan. 
Rytminsiirron jälkeen syke on ollut alhaalla ja riskillisesti varmaan hyvä niin. Sydän ei enää hakkaa niin aktiivisesti rinnassa ja on sillä tavalla helpompi olla, paikallaan. Alhainen syke tarkoittaa minulla myös alhaista suorituskykyä liikkumisessa. Ei vain kone ota kierroksia ja koko ajan pitää kävellessä pysähdellä, kun on ottaa niin henkeen. Onneksi koiramme oli viime viikon hoidossa, kun sen ulkoiluttaminen olisi ottanut voimille tuulessa ja tuiskussa. 

Pystyn kyllä onneksi hyvin treenaamaan kuntosalilla ja olin tällä viikolla jopa vesijuoksemassa pitkästä aikaa. Mutta kävely ottaa sekä henkeen että päähän. En tiedä kumpaan enemmän. Se rajoittaa aika paljon, kun kaikissa menemisissä pitää ottaa huomioon kävelyn pituus, ylämäet ja vauhti. Ottaisinko jopa mieluummin värinä-lepatuksen, kun toimintakyky oli parempi, mutta ne riskit. 

Ettei mene ihan valittamisen puolelle, olen muuten voinut mainiosti ja elellyt sopivan aktiivisesti. Alkuviikosta olin Seinäjoella äitini luona muutaman yön ja kävin laskemassa mainiot siskoni pojat. Kävimme taas kuntosalilla, kun kerran voimme. 

Viime viikonloppuna olin yllätysmatkalla kolmen tyttäreni kanssa Turussa. Söimme hyvin, kävimme teatterissa ja nautimme ihamasta uudesta Sokos Solo Seurahuone hotellista. Paluumatkalle poikettiin Naantalissa ja kiertelimme kaikki tutut paikat. Oli siellä hiljaista. Parasta oli kuitenkin kiireetön yhdessäolo ja saan kyllä olla todella kiitollinen ihanista tyttäristäni. 


Ystävyyttä kalliimpaa
ei voi kukaan koskaan saavuttaa.
Se kestää tyrskyt, tyvenet,
tuo ilon läpi kyynelten.
Sua kuulen, murheen ymmärrän,
oon ystäväsi tiedäthän.

Toivotan kaikille ihanaa Ystävänpäivää. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Asiakaskokemuksia Valiolta ja leffoista

Hyvä asiakaskokemus Perheeni suosikkijuusto on Oltermanni. Sen säilyttäminen ilmatiiviisti on aina ollut haaste. Muistin, että joskus oli myynnissä erikoiseriä juustoja pyöreässä muovirasiassa. Laitoin Valiolle palautetta, että toivoisin niitä jälleen myyntiin tai muuta vinkkiä säilytykseen. Muissa juustoissa on mm. näppärä tarra sulkemiseen. Meni kolme päivää ja postilaatikossa oli näppärä muovikansi. Loistavaa ja nopeaa reagointia pulmaani.  Oscarin arvoisen elokuvan etsintää Olen taas kuluttanut Finnkinon penkkejä parin leffan verran. Ensin kävin katsomassa Talvisen tarinan, joka on maaginen aikuisten satu. Kuten sadussa aina, tässäkin hyvä voittaa pahan. Pisteitä tulee aina automaattisesti kaikille New Yorkiin sijoittuvile leffoille.  Eilen kävin katsomassa The Monuments Menin. Olin odottanut sitä kovasti nähtyäni trailerin useasti. Ja tietysti George Clooneyta katsoisi pari tuntia mukavassa penkissä karkkeja syöden vaikka still-kuvana. Elokuva ei saanut hyviä arvosteluita kriitiko

Sinä pieni urhea nainen

                                                                           Nukkumaan käydessä ajattelen: Huomenna minä lämmitän saunan, pidän itseäni hyvänä, kävelytän, uitan, pesen, kutsun itseni iltateelle, puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun: Sinä pieni urhea nainen, minä luotan sinuun. Eeva Kilpi Kylläpä on kulunut pitkä aika, yli kaksi kuukautta, kun olen viimeksi kirjoittanut mitään. Olen jo saanut huolestuneita kyselyitä voinnistani. Älkää olko huolissanne. Kaikki on oikein hyvin. Jostain syystä yleinen innostukseni kirjoittamiseen on ollut kateissa.  Joulu sujui varsin perinteisesti mökillä, mutta aiottua pienemmällä kokoonpanolla. Uusi vuosi vietettiin tuttavien luona Rukalla ja sieltä ajeltiin Lapin maisemia ihaillen Äkäslompoloon. Viikko tarjosi vaihtelevia säitä, kuten usein tammikuussa. Olen käynyt Ylläksellä 44 vuotta ja oli varmaan ensimmäinen kerta, kun tunturin huipulla oli tyyntä. Alkuviikosta inversio oli voimakas ja se aiheutti suuret lämpötilan vaihtelut.

Mitä eroa on pohjalaisella naisella ja terroristillä?

No, terroristin kanssa voi neuvotella. Ajattelin kirjoittaa jotain Naistenpäivän kunniaksi ja sitähän ei voi tehdä ilman viittauksia omiin juuriinsa. Pitäisi varmaan kirjoittaa tärkeistä asioista, kuten lapsiavioliitoista, ihmiskaupasta, tyttöjen kouluttamista, perheväkivallan uhreista jne., mutta päätin ottaa henkilökohtaisemman näkökulman. Jotenkin tämä elämänvaihe on sellainen, että en nyt kestä ahdistavia ja raskaita aiheita. Jatkan siis pohjalaisuuden teemalla, koska se on niin voimakkaasti leimannut omaa elämääni naisena.   Perheessämme oli kolme tytärtä, joista minä olen keskimmäinen. Isäni sanoi, että neljän naisen kanssa pärjää, kun pitää lompsan auki ja suun kiinni. Hän kyllä piti hyvin periaatteestaan kiinni. Aina, kun käväisin liikkeessämme, laittoi hän käden takataskussa olevalle lompakolle ja kysyi "Paljonko?". Sanotaan, että isän tapa kohdata tyttärensä, muovaa eniten itsetuntoa. Kyllä sinä olet fiksu tyttö ja pärjäät varmasti elämässä. Ei sinusta koskaan