Siirry pääsisältöön

Vihdoinkin joogaamaan

Kuntolomani sai ihan uuden hypähdyksen, kun löysin todella kivan kuntoilupaikan. Paikka on hotellistani reilun kilometrin päässä ja täydellinen liikkujan unelma. Kuntosali oli valtava ja siellä oli kaikki, mitä minä osaan kaivata ja bonuksena tutun merkin laitteet. Ohjattuja tunteja on valtava määrä laidasta laitaan. Paikassa on myös uima- ja terapia-altaat, joissa on vesijumppaa. Kaikki käytössä 15€ päivämaksulla tai kuukausimaksulla.

Aamulla kävelin sinne ja tein ensin puolen tunnin kuntosalitreenin ja sitten menin jännityksellä joogaan. Miten osaan joogata espanjaksi? Onneksi joogan kieli on kansainvälinen ja ymmärsin ohjauksesta ehkä puolet. Vaikeinta oli olla asanoissa, joissa ei nähnyt ohjaajaa. Oli oikein ammattitaitoinen tunti ja kunnolleni sopiva harjoitus. Ja OM on onneksi sama kaikilla kielillä. Huomenna menen kokeilemaan body balancea ja zumbakin voisi olla täällä kiinnostava. Löysin siis oikein hyvää tekemistä neljälle päivälle ennen kuin aviomies tulee tänne, vihdoinkin.
 Vanha kaupunki sijaitsee ihan lähellä ja oli varsin viehättävä kapeine kujineen täynnä korkeatasoisia kauppoja ja ravintoloita. Kävin myös lauantai-illan messussa kauniissa kirkossa. Mietin, että ei Suomessa saisi kirkkoa täyteen lauantaina illalla. Ilokseni ymmärsin jopa messun saarnasta jotain. Papin elekieli oli kyllä kotimaista eloisampaa. Kävin syömässä parhaan ateriani erinomaisella palvelulla ravintolassa, jonka ystäväni oli tägännyt erinomaisena. Sinne vien sitten mieheni syömään.
Eilen oli aurinkoinen päivä ja kävelylenkin jälkeen olin pari tuntia rannalla lukemassa. Sitten päätin extempore lähteä merelle katamaraanilla, joka kulkee tämän minun alueen ja Puerto Panuksen väliä. Perillä kävin lounaalla viehättävässä rantaravintolassa. Paikkahan on vähän, tai paljon,  varakkaampien suosiossa ja se näkyi satamassa, joka oli täynnä mielettömän kokoisia huvialuksia.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Asiakaskokemuksia Valiolta ja leffoista

Hyvä asiakaskokemus Perheeni suosikkijuusto on Oltermanni. Sen säilyttäminen ilmatiiviisti on aina ollut haaste. Muistin, että joskus oli myynnissä erikoiseriä juustoja pyöreässä muovirasiassa. Laitoin Valiolle palautetta, että toivoisin niitä jälleen myyntiin tai muuta vinkkiä säilytykseen. Muissa juustoissa on mm. näppärä tarra sulkemiseen. Meni kolme päivää ja postilaatikossa oli näppärä muovikansi. Loistavaa ja nopeaa reagointia pulmaani.  Oscarin arvoisen elokuvan etsintää Olen taas kuluttanut Finnkinon penkkejä parin leffan verran. Ensin kävin katsomassa Talvisen tarinan, joka on maaginen aikuisten satu. Kuten sadussa aina, tässäkin hyvä voittaa pahan. Pisteitä tulee aina automaattisesti kaikille New Yorkiin sijoittuvile leffoille.  Eilen kävin katsomassa The Monuments Menin. Olin odottanut sitä kovasti nähtyäni trailerin useasti. Ja tietysti George Clooneyta katsoisi pari tuntia mukavassa penkissä karkkeja syöden vaikka still-kuvana. Elokuva ei saanut hyviä arvosteluita...

Mitä eroa on pohjalaisella naisella ja terroristillä?

No, terroristin kanssa voi neuvotella. Ajattelin kirjoittaa jotain Naistenpäivän kunniaksi ja sitähän ei voi tehdä ilman viittauksia omiin juuriinsa. Pitäisi varmaan kirjoittaa tärkeistä asioista, kuten lapsiavioliitoista, ihmiskaupasta, tyttöjen kouluttamista, perheväkivallan uhreista jne., mutta päätin ottaa henkilökohtaisemman näkökulman. Jotenkin tämä elämänvaihe on sellainen, että en nyt kestä ahdistavia ja raskaita aiheita. Jatkan siis pohjalaisuuden teemalla, koska se on niin voimakkaasti leimannut omaa elämääni naisena.   Perheessämme oli kolme tytärtä, joista minä olen keskimmäinen. Isäni sanoi, että neljän naisen kanssa pärjää, kun pitää lompsan auki ja suun kiinni. Hän kyllä piti hyvin periaatteestaan kiinni. Aina, kun käväisin liikkeessämme, laittoi hän käden takataskussa olevalle lompakolle ja kysyi "Paljonko?". Sanotaan, että isän tapa kohdata tyttärensä, muovaa eniten itsetuntoa. Kyllä sinä olet fiksu tyttö ja pärjäät varmasti elämässä. Ei sinusta koskaan...

Vihdoinkin hyviäkin uutisia

Lääkäri soitti aamulla eilisistä labroista ja hoito näyttää jo vaikuttaneen positiivisesti arvoihin ja hoitoja jatketaan huomenna suunnitelman mukaan.  Olen henkisesti varautunut, että helppoa ei tule olemaan jatkossakaan. Nyt kuitenkin tietää, että eteenpäin mennään. Nyt keskityn leffaan What Maisie Knew hyvien karkkien kera.