Siirry pääsisältöön

Missä on mun Ryhmä Hau?

Ajelin pimeässä kohti Saunaseuran lempeitä löylyjä ja kuuntelin radiosta jotain pikkujouluihin liittyvää. Minulle tuli ihan hirveä ikävä omaa porukkaa, johon kuulun. Kenen kanssa tehdään yhdessä tavoitteet, taistellaan, kaadutaan, onnistutaan ja juhlitaan? Työpaikalla kuuluu luontevasti useaankin ryhmään ja sosiaalisia suhteita syntyy luontevasti joka päivä, joskus jopa liikaakin. Olen aina nauttinut meidän työyhteisöstä ja sen henki on ollut minulle tärkeää. Nyt sellaista ei ole vielä syntynyt minkään asian ympärille.
Paluu kotiin on ollut ihanaa, mutta oloa on sävyttänyt tietynlainen haikeus. Olen ajatellut sen johtuvan siitä, kun matkan jännitys ja adrenaliinitaso laskivat. Olo on samalla tavalla tyhjä kuin ison urakan valmistuttua. Ehkä siihen on vaikuttanut myös huonompi fyysinen olo. Menin lentoa seuraavana päivänä Vinyasa joogaan, joka oli minulle ihan liian raskas. Tykkään olla hyvä ja tehdä kaikki, kuten pitääkin. Nyt jouduin välillä luovuttamaan ja lepäämään. Kotona olin ihan kuitti. Ja heikompi, sydäntä puristava olo, on jatkunut koko viikon. Parissa joogassa olen käynyt rentoutuakseni ja avatakseni kehoa.

Eilen olin saunaseurassa, jossa on useita savusaunoja sekä mahdollisuus uintiin meressä ja hierontaan. Myrsky oli niin kova, että tällä sydämellä mereen ei ollut mitään asiaa. Sen sijaan nautin lempeistä löylyistä, kun myrsky hakkasi hirsiseiniä ja heilutti villisti öljylyhtyjä. Kävin myös pitkästä aikaa hieronnassa ja meillä olikin Tuomaksen kanssa kiinnostavat keskustelut. Hänen isänsä oli vuosi sitten sairastunut myeloomaan ja yksi sukulainen oli menossa kantasoluhoitoon. Hän sanoi näkemiseni tuovan toivoa myös isän kunnon parantumiseen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Asiakaskokemuksia Valiolta ja leffoista

Hyvä asiakaskokemus Perheeni suosikkijuusto on Oltermanni. Sen säilyttäminen ilmatiiviisti on aina ollut haaste. Muistin, että joskus oli myynnissä erikoiseriä juustoja pyöreässä muovirasiassa. Laitoin Valiolle palautetta, että toivoisin niitä jälleen myyntiin tai muuta vinkkiä säilytykseen. Muissa juustoissa on mm. näppärä tarra sulkemiseen. Meni kolme päivää ja postilaatikossa oli näppärä muovikansi. Loistavaa ja nopeaa reagointia pulmaani.  Oscarin arvoisen elokuvan etsintää Olen taas kuluttanut Finnkinon penkkejä parin leffan verran. Ensin kävin katsomassa Talvisen tarinan, joka on maaginen aikuisten satu. Kuten sadussa aina, tässäkin hyvä voittaa pahan. Pisteitä tulee aina automaattisesti kaikille New Yorkiin sijoittuvile leffoille.  Eilen kävin katsomassa The Monuments Menin. Olin odottanut sitä kovasti nähtyäni trailerin useasti. Ja tietysti George Clooneyta katsoisi pari tuntia mukavassa penkissä karkkeja syöden vaikka still-kuvana. Elokuva ei saanut hyviä arvosteluita...

Mitä eroa on pohjalaisella naisella ja terroristillä?

No, terroristin kanssa voi neuvotella. Ajattelin kirjoittaa jotain Naistenpäivän kunniaksi ja sitähän ei voi tehdä ilman viittauksia omiin juuriinsa. Pitäisi varmaan kirjoittaa tärkeistä asioista, kuten lapsiavioliitoista, ihmiskaupasta, tyttöjen kouluttamista, perheväkivallan uhreista jne., mutta päätin ottaa henkilökohtaisemman näkökulman. Jotenkin tämä elämänvaihe on sellainen, että en nyt kestä ahdistavia ja raskaita aiheita. Jatkan siis pohjalaisuuden teemalla, koska se on niin voimakkaasti leimannut omaa elämääni naisena.   Perheessämme oli kolme tytärtä, joista minä olen keskimmäinen. Isäni sanoi, että neljän naisen kanssa pärjää, kun pitää lompsan auki ja suun kiinni. Hän kyllä piti hyvin periaatteestaan kiinni. Aina, kun käväisin liikkeessämme, laittoi hän käden takataskussa olevalle lompakolle ja kysyi "Paljonko?". Sanotaan, että isän tapa kohdata tyttärensä, muovaa eniten itsetuntoa. Kyllä sinä olet fiksu tyttö ja pärjäät varmasti elämässä. Ei sinusta koskaan...

Vihdoinkin hyviäkin uutisia

Lääkäri soitti aamulla eilisistä labroista ja hoito näyttää jo vaikuttaneen positiivisesti arvoihin ja hoitoja jatketaan huomenna suunnitelman mukaan.  Olen henkisesti varautunut, että helppoa ei tule olemaan jatkossakaan. Nyt kuitenkin tietää, että eteenpäin mennään. Nyt keskityn leffaan What Maisie Knew hyvien karkkien kera.