Siirry pääsisältöön

Varpaat vastakkain - edelleen

Eilen olimme mieheni kanssa kävelylenkillä ja tuskailin monta kertaa, kun piti pysähtyä aina 50 metrin välein hengästymiseni vuoksi. Se tuntuu minusta niin nololta, kun toinen joutuu koko ajan odottamaan ja siksi kävelenkin mieluummin yksin. Lopulta mies pyysi asennemuutosta. Ole onnellinen, että pystyt lähtemään lenkille ja hissukseen pystyt kävelemään ihan reilun lenkin.

Tuo on se juttu, miksi me olemme tänään olleet naimisissa 23 vuotta. Tukea ja pukkausta tulee oikealla hetkellä, kuten myös lohduttava olkapää. Tänä vuonna tuota kaikkea on tarvittu todella paljon ja kiitollisuutta siitä en pysty sanoin kertomaan.

Jaksan edelleen ihmetellä, että varpaamme osoittavat edelleen samaan suuntaan. Puolisolta on vaadittu kotipuolessa ihan hirveästi ja silti pitää jaksaa hoitaa vaativa työkin. Kotona ei odotakaan hehkeä, aktiivinen puoliso, vaan välillä vain oksenteleva kaljupää, jonka elämä pyörii vain sairauden ympärillä. Siinä on todella punnittu aviolupaus; myötä- ja vastamäessä. Nyt vain toivon, että ensi vuosi on ihan normaali ja tavallisen tylsä.

Tänään olin tapaamassa kardiologia ja tilanne on pysynyt muuttumattomana, mikä on hyvä asia. Eteiset ovat paineen alla hiukan taas laajentuneet, mutta niidenkin tilanne pitäisi parantua pikku hiljaa. Sydänarvot eivät olleet vieläkään parantuneet, mutta olo on paljon parempi. Tänäänkin olin salilla ja treeni kulki hyvin.

Saavuimme juuri mökille ja pian herkutellaan juhlan kunniaksi ravuilla. Täällä ollaan pari päivää ja sitten lähdetään kotiin pakkaamaan lomamatkaa varten.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mitä eroa on pohjalaisella naisella ja terroristillä?

No, terroristin kanssa voi neuvotella. Ajattelin kirjoittaa jotain Naistenpäivän kunniaksi ja sitähän ei voi tehdä ilman viittauksia omiin juuriinsa. Pitäisi varmaan kirjoittaa tärkeistä asioista, kuten lapsiavioliitoista, ihmiskaupasta, tyttöjen kouluttamista, perheväkivallan uhreista jne., mutta päätin ottaa henkilökohtaisemman näkökulman. Jotenkin tämä elämänvaihe on sellainen, että en nyt kestä ahdistavia ja raskaita aiheita. Jatkan siis pohjalaisuuden teemalla, koska se on niin voimakkaasti leimannut omaa elämääni naisena.   Perheessämme oli kolme tytärtä, joista minä olen keskimmäinen. Isäni sanoi, että neljän naisen kanssa pärjää, kun pitää lompsan auki ja suun kiinni. Hän kyllä piti hyvin periaatteestaan kiinni. Aina, kun käväisin liikkeessämme, laittoi hän käden takataskussa olevalle lompakolle ja kysyi "Paljonko?". Sanotaan, että isän tapa kohdata tyttärensä, muovaa eniten itsetuntoa. Kyllä sinä olet fiksu tyttö ja pärjäät varmasti elämässä. Ei sinusta koskaan...

Asiakaskokemuksia Valiolta ja leffoista

Hyvä asiakaskokemus Perheeni suosikkijuusto on Oltermanni. Sen säilyttäminen ilmatiiviisti on aina ollut haaste. Muistin, että joskus oli myynnissä erikoiseriä juustoja pyöreässä muovirasiassa. Laitoin Valiolle palautetta, että toivoisin niitä jälleen myyntiin tai muuta vinkkiä säilytykseen. Muissa juustoissa on mm. näppärä tarra sulkemiseen. Meni kolme päivää ja postilaatikossa oli näppärä muovikansi. Loistavaa ja nopeaa reagointia pulmaani.  Oscarin arvoisen elokuvan etsintää Olen taas kuluttanut Finnkinon penkkejä parin leffan verran. Ensin kävin katsomassa Talvisen tarinan, joka on maaginen aikuisten satu. Kuten sadussa aina, tässäkin hyvä voittaa pahan. Pisteitä tulee aina automaattisesti kaikille New Yorkiin sijoittuvile leffoille.  Eilen kävin katsomassa The Monuments Menin. Olin odottanut sitä kovasti nähtyäni trailerin useasti. Ja tietysti George Clooneyta katsoisi pari tuntia mukavassa penkissä karkkeja syöden vaikka still-kuvana. Elokuva ei saanut hyviä arvosteluita...

Kaljun elämää

Pelästyn edelleen, kun satun kulkemaan peilin ohi. Olen unohtanut, että eihän minulla olekaan hiuksia. Puoli päätä on jo ihan ok, mutta takaosassa on edelleen musta, ruma sänki. Jos en olisi ajellut hiuksiani, olisi minulla varmaan enää takaraivolla hiukset. Suvun kesken minulla olisi ns. Pentti-vaarin hiusmalli. Pari viikkoa olen harjoitellut trikoopipojen, huivien ja peruukin kanssa. Sekä kotona suurimman osan aikaa ilman mitään. Tuntuu, että perhekin on jo tottunut siihen. Tuntuisi tyhmältä olla pipo päässä kotona lämpiminä päivinä. Olin käymässä Stockalla peruukki päässä ja itse peruukkiin tottui nopeasti, mutta en peilikuvaani. Peruukin malli on ihan ok, mutta se loistaa kilometrin päähän epäluonnollisella kiillollaan 'Hei, olen peruukki'. Ehkä täytyy tutkailla vaihtoehtoja, jos löytyisi joku ei niin kiiltävä. Olen ollut pari iltaa, erityisesti iltaa, melko pirteä ja jaksanut käydä jopa asioilla. Sitä ennen olen kyllä ottanut parin tunnin päiväunet. Syöminen on edelleen su...