Siirry pääsisältöön

Kohta mökkihöperö

Flunssa on pitänyt sitkeästi otteessaan koko viikon. Joka päivä kuume on kohonnut liki 38:aan ja olo on ollut tukkoinen ja hengitys heikompi. Eilen soitin toimintaohjeet kantasolusiirtojen omalta sairaanhoitajalta. Hän kehotti hakeutumaan lääkäriin kuunteluttamaan keuhkot. 

Heinolan terveyskeskus tai Päijät-Hämeen päivystys eivät houkutelleet ja varasin ajan Lahden Terveystalosta. Siellä olikin mukava ja kokenut lääkäri. Kerroin heti alkuun tiivistelmän tilanteesta ja diagnooseistani. Hän oli ihmeissään ja tokaisi minun olevan kaikista diagnooseistani huolimatta oikein hyvännäköinen ja näytin ikäistäni nuoremmalta. Jo tuo kommentti taisi sysätä paranemisprosessin käyntiin ja maksoin siitä (tai oikeammin vakuutusyhtiö) mieluusti 199€. Miten voikin pieni kohteliaisuus tuntua hyvältä.

Hän kuunteli ja tutki huolellisesti ja otti labrat. Keuhkoissa ei ollut mitään hälyyttävää, vain pientä tilaan kuuluvaa rahinaa. Tulehdusarvot olivat myös normaalit. Diagnoosina virusperäinen tauti. Hän pohdinnan jälkeen kirjoitti varmuuden vuoksi antibiootin, jos tauti ei parissa päivässä taltu. Itse en mielelläni syö yhtään antibioottikuuria turhaan. Ainakaan sen jälkeen, kun luin Suoliston salaisuus kirjan ja selvis, mitä antibiootit tekevät suolistolle ja vastustuskyvylle. 

Nyt on selvästi parempi olo, kun oloa ei tarvitse mitata kävelemällä, joka ottaa kovasti henkeen. Kuume on laskenut jo liki normaalilukuihin. Eli lepääminen jaktuu edelleen. Alkaa olla selkä kovilla jo paljosta makaamisesta, henkisestä tylsistymisestä puhumattakaan. 

Onneksi tänään alkaa Kalevan Kisat syntymäkaupungissani Seinäjoella. Olisin niin mielelläni seuraamassa kisoja paikan päällä äitini kanssa. Siskon perhe toimii siellä vapaaehtoisena toimitsijana ja on meillä suvun edustaja myös kilpailijana. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mitä eroa on pohjalaisella naisella ja terroristillä?

No, terroristin kanssa voi neuvotella. Ajattelin kirjoittaa jotain Naistenpäivän kunniaksi ja sitähän ei voi tehdä ilman viittauksia omiin juuriinsa. Pitäisi varmaan kirjoittaa tärkeistä asioista, kuten lapsiavioliitoista, ihmiskaupasta, tyttöjen kouluttamista, perheväkivallan uhreista jne., mutta päätin ottaa henkilökohtaisemman näkökulman. Jotenkin tämä elämänvaihe on sellainen, että en nyt kestä ahdistavia ja raskaita aiheita. Jatkan siis pohjalaisuuden teemalla, koska se on niin voimakkaasti leimannut omaa elämääni naisena.   Perheessämme oli kolme tytärtä, joista minä olen keskimmäinen. Isäni sanoi, että neljän naisen kanssa pärjää, kun pitää lompsan auki ja suun kiinni. Hän kyllä piti hyvin periaatteestaan kiinni. Aina, kun käväisin liikkeessämme, laittoi hän käden takataskussa olevalle lompakolle ja kysyi "Paljonko?". Sanotaan, että isän tapa kohdata tyttärensä, muovaa eniten itsetuntoa. Kyllä sinä olet fiksu tyttö ja pärjäät varmasti elämässä. Ei sinusta koskaan...

Asiakaskokemuksia Valiolta ja leffoista

Hyvä asiakaskokemus Perheeni suosikkijuusto on Oltermanni. Sen säilyttäminen ilmatiiviisti on aina ollut haaste. Muistin, että joskus oli myynnissä erikoiseriä juustoja pyöreässä muovirasiassa. Laitoin Valiolle palautetta, että toivoisin niitä jälleen myyntiin tai muuta vinkkiä säilytykseen. Muissa juustoissa on mm. näppärä tarra sulkemiseen. Meni kolme päivää ja postilaatikossa oli näppärä muovikansi. Loistavaa ja nopeaa reagointia pulmaani.  Oscarin arvoisen elokuvan etsintää Olen taas kuluttanut Finnkinon penkkejä parin leffan verran. Ensin kävin katsomassa Talvisen tarinan, joka on maaginen aikuisten satu. Kuten sadussa aina, tässäkin hyvä voittaa pahan. Pisteitä tulee aina automaattisesti kaikille New Yorkiin sijoittuvile leffoille.  Eilen kävin katsomassa The Monuments Menin. Olin odottanut sitä kovasti nähtyäni trailerin useasti. Ja tietysti George Clooneyta katsoisi pari tuntia mukavassa penkissä karkkeja syöden vaikka still-kuvana. Elokuva ei saanut hyviä arvosteluita...

Kaljun elämää

Pelästyn edelleen, kun satun kulkemaan peilin ohi. Olen unohtanut, että eihän minulla olekaan hiuksia. Puoli päätä on jo ihan ok, mutta takaosassa on edelleen musta, ruma sänki. Jos en olisi ajellut hiuksiani, olisi minulla varmaan enää takaraivolla hiukset. Suvun kesken minulla olisi ns. Pentti-vaarin hiusmalli. Pari viikkoa olen harjoitellut trikoopipojen, huivien ja peruukin kanssa. Sekä kotona suurimman osan aikaa ilman mitään. Tuntuu, että perhekin on jo tottunut siihen. Tuntuisi tyhmältä olla pipo päässä kotona lämpiminä päivinä. Olin käymässä Stockalla peruukki päässä ja itse peruukkiin tottui nopeasti, mutta en peilikuvaani. Peruukin malli on ihan ok, mutta se loistaa kilometrin päähän epäluonnollisella kiillollaan 'Hei, olen peruukki'. Ehkä täytyy tutkailla vaihtoehtoja, jos löytyisi joku ei niin kiiltävä. Olen ollut pari iltaa, erityisesti iltaa, melko pirteä ja jaksanut käydä jopa asioilla. Sitä ennen olen kyllä ottanut parin tunnin päiväunet. Syöminen on edelleen su...