Siirry pääsisältöön

Pari päivää valvontaosastolla

Kaikki ei mennyt ihan putkeen ja jouduin kahdeksi vuorokaudeksi valvontaosastolle tarkkailuun. Sydämen vajaatoiminta aiheutti sen, että elimistöön alkoi kertyä liikaa nestettä, joka piti saafa purettua.

Nyt tilanne on arvojen mukaan kohentunut paljon ja paino on alentunut. Edelleen olen nestetipassa ja vielä pitää saada 1,5 l nestettä pois, että sydän ja keuhkot eivät rasitu. Olen myös kiinni happiviiksissä.

Valvontaosasto oli varsin mielenkiintoinen kokemus. Minustä lähti ainakin 15 piuhaa ja oma hoitaja oli koko jan tarkkailemassa tilannetta. Välillä tunsi olevansa Syke-sarjan kuvauksissa. Yölläkin oli yksi akuutti tilanne naapurissa.

Isoin kokemani ongelma on ollut edelleen jatkunut huonovointisuus. En ole käytännössä syönyt mitään viime keskiviiikon jälkeen. Olen saanut kaikki mahdolliset pahoinvointilääkkeet ja viime yönä löytyi ehkä tehokkain. Söin aamulla jopa pienen kulhon velliä. Ravintoliuosta en ole saanut. Edelleenkään en pysty ajattelemaan ruokaa ja lehdessä pitää hypätä ruokajutut yli. 

Keuhkoissa on huonon ventilaation takia hiukan nestettä ja painaumaa. Sitä hoidetaan puhaltelemalla letkulla vesipulloon.

Kommentit

  1. Ikävä kuulla tuosta valvonta-osastokeikasta, mutta onneksi tilanne on menossa parempaan! Hyvin ne siellä hoitaa :)

    VastaaPoista
  2. Parempaan suuntaan on menossa...ja kohta ruokakin maistuu. Happiviiksistä tulee mieleen oma teho-osastoaika :)nyt jo kaukainen muisto....Tsemppiä edelleen <3

    VastaaPoista
  3. Olemme hengessä mukana ja toivotamme voimia sinulle.

    VastaaPoista
  4. Lähdemmä sitten lentopallon MM-kisoihin ensi vuonna porukalla. Suomella on loistava joukue ja mikä henki :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mitä eroa on pohjalaisella naisella ja terroristillä?

No, terroristin kanssa voi neuvotella. Ajattelin kirjoittaa jotain Naistenpäivän kunniaksi ja sitähän ei voi tehdä ilman viittauksia omiin juuriinsa. Pitäisi varmaan kirjoittaa tärkeistä asioista, kuten lapsiavioliitoista, ihmiskaupasta, tyttöjen kouluttamista, perheväkivallan uhreista jne., mutta päätin ottaa henkilökohtaisemman näkökulman. Jotenkin tämä elämänvaihe on sellainen, että en nyt kestä ahdistavia ja raskaita aiheita. Jatkan siis pohjalaisuuden teemalla, koska se on niin voimakkaasti leimannut omaa elämääni naisena.   Perheessämme oli kolme tytärtä, joista minä olen keskimmäinen. Isäni sanoi, että neljän naisen kanssa pärjää, kun pitää lompsan auki ja suun kiinni. Hän kyllä piti hyvin periaatteestaan kiinni. Aina, kun käväisin liikkeessämme, laittoi hän käden takataskussa olevalle lompakolle ja kysyi "Paljonko?". Sanotaan, että isän tapa kohdata tyttärensä, muovaa eniten itsetuntoa. Kyllä sinä olet fiksu tyttö ja pärjäät varmasti elämässä. Ei sinusta koskaan...

Asiakaskokemuksia Valiolta ja leffoista

Hyvä asiakaskokemus Perheeni suosikkijuusto on Oltermanni. Sen säilyttäminen ilmatiiviisti on aina ollut haaste. Muistin, että joskus oli myynnissä erikoiseriä juustoja pyöreässä muovirasiassa. Laitoin Valiolle palautetta, että toivoisin niitä jälleen myyntiin tai muuta vinkkiä säilytykseen. Muissa juustoissa on mm. näppärä tarra sulkemiseen. Meni kolme päivää ja postilaatikossa oli näppärä muovikansi. Loistavaa ja nopeaa reagointia pulmaani.  Oscarin arvoisen elokuvan etsintää Olen taas kuluttanut Finnkinon penkkejä parin leffan verran. Ensin kävin katsomassa Talvisen tarinan, joka on maaginen aikuisten satu. Kuten sadussa aina, tässäkin hyvä voittaa pahan. Pisteitä tulee aina automaattisesti kaikille New Yorkiin sijoittuvile leffoille.  Eilen kävin katsomassa The Monuments Menin. Olin odottanut sitä kovasti nähtyäni trailerin useasti. Ja tietysti George Clooneyta katsoisi pari tuntia mukavassa penkissä karkkeja syöden vaikka still-kuvana. Elokuva ei saanut hyviä arvosteluita...

Kaljun elämää

Pelästyn edelleen, kun satun kulkemaan peilin ohi. Olen unohtanut, että eihän minulla olekaan hiuksia. Puoli päätä on jo ihan ok, mutta takaosassa on edelleen musta, ruma sänki. Jos en olisi ajellut hiuksiani, olisi minulla varmaan enää takaraivolla hiukset. Suvun kesken minulla olisi ns. Pentti-vaarin hiusmalli. Pari viikkoa olen harjoitellut trikoopipojen, huivien ja peruukin kanssa. Sekä kotona suurimman osan aikaa ilman mitään. Tuntuu, että perhekin on jo tottunut siihen. Tuntuisi tyhmältä olla pipo päässä kotona lämpiminä päivinä. Olin käymässä Stockalla peruukki päässä ja itse peruukkiin tottui nopeasti, mutta en peilikuvaani. Peruukin malli on ihan ok, mutta se loistaa kilometrin päähän epäluonnollisella kiillollaan 'Hei, olen peruukki'. Ehkä täytyy tutkailla vaihtoehtoja, jos löytyisi joku ei niin kiiltävä. Olen ollut pari iltaa, erityisesti iltaa, melko pirteä ja jaksanut käydä jopa asioilla. Sitä ennen olen kyllä ottanut parin tunnin päiväunet. Syöminen on edelleen su...