Siirry pääsisältöön

K - Kielletty pistos- ja verikammoisilta

Ajattelin tehdä yhden postauksen, mitä tarkoittaa hoitopäivä. Jokainen piikkikammoinen voi suoraan hypätä yli tai edetä omalla vastuulla. Itse olen jo niin neutraali neuloille, että en osaa varoa näiden mieltä ehkä ällöttävien kuvien julkaisemista:). 

Pistosaamuna lääkesettiin lisätään kortisonitabletit, mutta muuten kuvan setti on joka-aamuinen. Paljon Valion Gefilusta mehuna ja tehojuomana.


Kuvan piikki on verenohennuspiikki, jolla ehkäistään kepulaisten tauti, keuhkoveritulppa. Pistän tuollaisen vatsaan aamun illoin ja ei ole hyttysen pistosta kummempi. Olen kyllä huolissani, jos ovat Hyksissä tehneet minustakin diagnoosin mukaisia puoluetulkintoja. Pieleen menee, vaikka olenkin pohjalainen.


Ensimmäisenä käyn labrassa, jossa nyt herutettin vaivaiset kolme putkiloa. Ennätys taitaa olla viisitoista.   Näillä kontrolloidaan tulehdus- ja maksa-arvoja. Hyvä niin.


Tällä kertaa labrassa ei tarvinnut jonotella ja ehdin nauttia kahvilassa makoisan kurpitsasämpylän lounaaksi. 


Kahviossa oli paljon puhuttelevia kortteja ja tämä erityisesti puhutteli. Olen koko elämäni yrittänyt elää ensimmäisen kuvan mukaan ja uskon, että se onkin auttanut, että olen selvinnyt tähänkin saakka. Valvomaan olen ollut aina huono, mutta ystävien kanssa olisi pitänyt parantaa maailmaa enemmän ja useammin, mieluiten Lapissa nuotion ääressä. 


Itse lääke yhdistettynä kortisoniin on hävyttömän pieni pistos, reilut 2 ml, joka myös menee vatsarasvoihin. Hyvä, että on rasvaa, mihin pistää. Todennäköisesti tuo 2 milliäkin maksaa maltaita ja taas tietää, että veroja kannattaa maksaa kiltisti. Itse tai vakuutukseni maksaa tuosta käynnistä vaivaiset 7,5 euroa. 

Taas muuten syy, miksi kannattaa ottaa vakuutus sairauden varalle. Selviäisin toki kuluista, mutta hyvin ovat korvaukset pelanneet ja on yksi murhe vähemmän. Tosin lottovoitollakaan ei tässä tilanteessa olisi mitään merkitystä. Saan jo nyt parasta mahdollista hoitoa ja rahalla ei voi ostaa terveyttä. 

Tänään sain bonuksena 1,5 tunnin tiputuksena luiden haurastumista estävää liuosta. Leppoisa lepohetki lukien. 

Illaksi ajoimme mökille, jossa on helpompi elää yhdessä tasossa. Palkitsin itseni karkkipäivällä ja kyllä me skoolattiin, että on taas yksi hoitopäivä pulkassa. 





Kommentit

  1. Amerikan kokemusten jälkeen pakko yhtyä siihen, että kyllä meillä on hyvä terveydenhoitojärjestelmä (vaikkei se aina siltä lasten kanssa päivystysjonossa tunnukaan). Siellä näki paljon huonovointisia ihmisiä, joilla ei ollut varaa hoidattaa itseään. Hyvä kuulla, että saat hyvää hoitoa! Voimia! Päivi

    VastaaPoista
  2. Juuri eilen ärsytti yksi nainen, joka jaksoi paasata siitä, miten Suomessa verojen kerääminen on "lain oikeuttama ryöstö ihmisiltä valtiolle". Olen ihan eri mieltä, minun mielestä Suomessa verojärjestelmä takaa paljon hyvää, kuten tällaiset laadukkaat hoidot niitä tarvitseville.

    Nauratti myöskin tuo kuva Hesarissa. Mietinkin sinä aamuna, että oletkohan piilokepulainen... ;)

    -v-

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Asiakaskokemuksia Valiolta ja leffoista

Hyvä asiakaskokemus Perheeni suosikkijuusto on Oltermanni. Sen säilyttäminen ilmatiiviisti on aina ollut haaste. Muistin, että joskus oli myynnissä erikoiseriä juustoja pyöreässä muovirasiassa. Laitoin Valiolle palautetta, että toivoisin niitä jälleen myyntiin tai muuta vinkkiä säilytykseen. Muissa juustoissa on mm. näppärä tarra sulkemiseen. Meni kolme päivää ja postilaatikossa oli näppärä muovikansi. Loistavaa ja nopeaa reagointia pulmaani.  Oscarin arvoisen elokuvan etsintää Olen taas kuluttanut Finnkinon penkkejä parin leffan verran. Ensin kävin katsomassa Talvisen tarinan, joka on maaginen aikuisten satu. Kuten sadussa aina, tässäkin hyvä voittaa pahan. Pisteitä tulee aina automaattisesti kaikille New Yorkiin sijoittuvile leffoille.  Eilen kävin katsomassa The Monuments Menin. Olin odottanut sitä kovasti nähtyäni trailerin useasti. Ja tietysti George Clooneyta katsoisi pari tuntia mukavassa penkissä karkkeja syöden vaikka still-kuvana. Elokuva ei saanut hyviä arvosteluita...

Mitä eroa on pohjalaisella naisella ja terroristillä?

No, terroristin kanssa voi neuvotella. Ajattelin kirjoittaa jotain Naistenpäivän kunniaksi ja sitähän ei voi tehdä ilman viittauksia omiin juuriinsa. Pitäisi varmaan kirjoittaa tärkeistä asioista, kuten lapsiavioliitoista, ihmiskaupasta, tyttöjen kouluttamista, perheväkivallan uhreista jne., mutta päätin ottaa henkilökohtaisemman näkökulman. Jotenkin tämä elämänvaihe on sellainen, että en nyt kestä ahdistavia ja raskaita aiheita. Jatkan siis pohjalaisuuden teemalla, koska se on niin voimakkaasti leimannut omaa elämääni naisena.   Perheessämme oli kolme tytärtä, joista minä olen keskimmäinen. Isäni sanoi, että neljän naisen kanssa pärjää, kun pitää lompsan auki ja suun kiinni. Hän kyllä piti hyvin periaatteestaan kiinni. Aina, kun käväisin liikkeessämme, laittoi hän käden takataskussa olevalle lompakolle ja kysyi "Paljonko?". Sanotaan, että isän tapa kohdata tyttärensä, muovaa eniten itsetuntoa. Kyllä sinä olet fiksu tyttö ja pärjäät varmasti elämässä. Ei sinusta koskaan...

Sairaalamatkailua

Olipa reissu. Ajelin maanantaina Seinäjoelle äitini luo. Meillä oli mukavia suunnitelmia ajanvietteeksi, mutta osittain ne raukesivat, kun löysin itseni Keskussairaalan päivystyksestä. Edellisenä iltana alkoi koko vatsaa polttelemaan ja epäilin jo syöneeni siskotreffeillä ihanassa konditoriossa liikaa kakkua. Kipu jatkui koko yön ja lopulta se parkkeerasi alavatsan oikealle puolelle. Yöllä valvoessa googlailin oireet, paikalliset hoitolaitokset ja mietin, että kutsutaankohan tällaisissa tilanteissa yleensä ambulanssi. Aina sitä jotenkin yrittää sinnitellä ja tulee vähäteltyä oireitaan.  Soitin kiirepäivystykseen ja ulkopaikkakuntalaisena sain kutsun tulla suoraan päivystykseen. Siellä pääsin heti tutkimuksiin. Olin varautunut Meilahden päivystyksen kaltaisiin ruuhkiin ja pitkiin odotusaikoihin, mutta olinkin aamusella hetken ainoa asiakas. Lääkäri epäili vahvasti umpisuolen tulehdusta ja lähetti minut päivystysosastolle odottamaan leikkausta. Se tehtiin päiväleikkausten jälk...