Aamulla oli niin reipas olo, että päätin ajella työpaikalle tervehtimään työkavereita. Moderni työyhteisömme on liikkuva ja virtuaalinen, mutta onneksi paikalla oli muutama fyysisestikin.
Tällä viikolla minut nähneet ovat olleet selvästi ilahtuneita, että olen ulkoisesti todennäköisesti ihan saman näköinen kuin aiemminkin. Toki olen pienentynyt, kun kropasta ovat kadonneet kaikki vaivalla hankitut lihakset. Nyt saamani hoidot eivät vaikuta hiuksiin ja jo alussa päätin, että aamu alkaa, kuten aina aiemminkin, kevyellä kosmetiikalla, kun sellaiset apuvälineet meille naisille on annettu. On itselläkin vähän pirteämpi olo.
Eilen löysin taas kaapista unohduksissa olleita tavaroita. Tällä kertaa fondue-pannun. Pannu pakattiin mökille mukaan ja illalla kynttilöiden ja kuun loisteessa nautittiin liha-fondue. Mukavaa puuhaa.
Harmi kun missasin sinut töissä. Pidin tämän vuoden 1.etäpäivän juuri tänään. Mutta kuulin jo että näytit tosi hyvältä.
VastaaPoistaT. Krisse